Pääsivu Auksuuni Perämeren Sofia Kaunis Saara Muut julkaistut Pohjois-Pohjanmaan kirjoittajat ry Oulun ympäristön kynäilijät ry Novelleja ym. Tapahtumia Perhekuvia

Myynti:

Pirkko Mattila (pa.mattila@pp.inet.fi)

Hinta: 30 €

[Auksuunin henkilöistä kuvakooste]


Kirjamessut 16.-20.8.2012 Oulussa

Pirkko Mattila, kirjailija itse Eero Mattila, messupäällikkö, "pikku Eero"
Maria Sofian puvussa. Kaarina Kaukoranta, avustaja. Siskokset.
Helena Petäistö esittelee kirjojaan. Auksuunia myytiin metrin kioskissa.
Opettaja Pirkko-Böhm-Sallamo. Kirjaesittely 17.8.


AUKSUUNIn esittelykeskustelu Oulun kirjamessuilla 17.8. ja 20.8.2012 haastattelijana luovan kirjoittamisen opettaja Pirkko Böhm-Sallamo:

Pirkko Mattila, kirjoittamasi romaani AUKSUUNI on henkilökohtainen, puolisosi sukuun liittyvä teos.

1. Mistä sait kimmokkeen kirjan tekemiseen? Miksi on tärkeää muistaa?

Kimmoke tuli vuosia sitten kirjoittamastani kolmen näkökulman novellista Auksuuni, jota aloin laajentaa romaaniksi. Arvi oli kiinnostava persoona, johon halusin tutustua.
Muistaminen on tärkeää, koska muistoissa säilyvät tarinat. Tulee ymmärrystä arvostaa menneitä sukupolvia, kykyä antaa anteeksi heille ja itselleen, kun näkee sukupolvien ketjun onnistumiset, vastoinkäymiset, virheet ja erheet. Romaania kirjoittaessaan miettii syitä ja seurauksia. Jälkiviisaus on helppoa ja joskus hauskaakin.

2. Miten rajasit aineistoa, kun tekemäsi taustatyö ja haastattelut antoivat varmasti paljon raakamateriaalia? Miten taustatiedot auttoivat Sinua kirjoittamisessa?

Kriitikkoni kysyi käsikirjoituksen luettuaan: ”Tuleeko tästä tietokirja vai romaani?”  Vastaus oli poistaa paljon historiatietoa ja lyhennellä eri ihmisten kertomia juttuja.
Kirjallisuutta lukemalla ja arkistoja penkomalla löytyi perustietoja, joihin eläytymällä syntyi tarina.  Asiatiedot on dramatisoitu mielikuvituksellisilla kohtauksilla, esim. Isak Mattilan narikkapuodin vuokraaminen s. 53 on kaupunginarkiston pöytäkirjoista löydettyä tietoa. Jakob Pelkolin lähetti eri satamista postikortteja äidilleen. Oulun Merikoulun arkistosta on löytynyt tiedot niistä satamista, joissa Pelkolin oli käynyt. Lisäksi luin kirjoja purjelaivoista, Toivo-laivasta, jähdeistä, merimiehistä, jne. Suomen ja Oulun kaupungin historiankirjoista on pitänyt tarkistaa yhteiskunnalliset tapahtumat, sisällis-sodan kuvaus, Oulun pommitus ja muut sotaan liittyvät asiat. Sota-arkistosta löytyy jokaisen miehen kantakortti, jossa on tiedot ko. miehestä.

3. Millä tavalla romaanin juoni alkoi rakentua?
Miten kirjasi rakenne hahmottui luku luvulta? Millaisia vaiheita kirjoitusprosessin aikana kävit läpi?


Ei lainkaan luku luvulta. Aluksi minulla oli muutamia novelleja, kertomuksia hauskoista sattumuksista ja papinkirjoja, joissa oli suvun henkilötietoja. Sitten löytyi postikortteja 1900-luvun alusta ja valokuvia. Mieheni Eero muisti Isakin arkun ja kultakellon. Esineitten myötä sain tarinoita, joita täydensin mielikuvituksella. Vaiheita oli toivosta epätoivoon, kun rakentelin järkevää kokonaisuutta.   

4. Mikä oli vaikeinta eläytymisessä, kun kuvaat romaanissasi todellisia miehiä ja naisia, jotka ovat olleet olemassa?

Piti muistaa aina oikea aika ja ympäristö, jossa kuvaamani ihminen eli. Se johti tarkkaan ympäristön kuvaamiseen, siten pääsin itse tunnelmaan ja saatoin kuvitella henkilön ajatukset ja tunteet. Olin itse yllättynyt siitä, ettei miesten päähän meneminen tuntunut lainkaan vaikealta, vaikka olin aina kirjoittanut vain naisena ja etupäässä naisista. Emmanuel tuntui niin inhimilliseltä, että olisin toivonut hänen pääsevän kotiin. Papinkirjan mukaan hän kuoli Lontoossa v. 1881.

5. Dramatisoitko, kärjistitkö, tiivistitkö tapahtumia luodaksesi romaaniin jännitteitä?

Totta kai! Sehän on romaanin kirjoittamista ja siinä mielenkiintoisinta. Kuvaan suuret, traagiset tapahtumat, kuten sodat muutamilla sivuilla, mutta jotkut tapahtumat erittäin yksityiskohtaisesti.

6. Kiinnyitkö johonkin kirjasi henkilöön? Miksi?

Arviin oli pakko rakastua, koska hän oli niin rakastava, kiltti, ahkera ja aikansa sivistynyt, kirjallisuutta harrastava ihminen. Ja tarinan kaunis mies!

Kuka henkilöistä oli vaikein kuvattava? 
Ehkä Anna, jonka tunsin hänen viimeiset 15 vuottaan ja halusin antaa hänestä rehellisen ja silti kunnioittavan kuvan. Hän oli tarinan rohkea.

Kenestä olisit halunnut kertoa enemmän? 
Isakista, jonka Amerikan reissu ei mahtunut tähän kirjaan.

7. Olet kirjoittanut aikaisemmin todellisuuspohjaisen romaanin Perämeren Sofia. Millä tavalla se oli erilainen tehdä kuin Auksuuni?

Se kertoi omasta suvustani, jonka henkilöt tunsin, elin heidän kanssaan 16-vuotiaaksi asti. Rankkojen asioitten kaiveleminen itketti ja raastoi sydäntä. Pitäydyin siinä niin paljon faktassa, että se oli raskas kirjoittaa. Iloa ja keveyttä saadakseni keksin siihen muutaman mukavan ihmisen.
Auksuunissa kerroin kauan sitten eläneistä ihmisistä, sain käyttää enemmän mielikuvitusta, joten heidän kohtalonsa oli helpompi kertoa. Arvin elämän loppu oli vaikea kuvata, se tuli lähelle myös mieheni Eeron lapsuuden muistoina. Puhuimme niistä paljon keskenämme, kun kirjoitin.

8. Kirjasi sijoittuu Ouluun ja olet saanut paljon kiitosta paikalliskuvauksen tarkkuudesta ja murteen aitoudesta. Miten itse koit vanhan Oulun maiseman löytymisen ja puheenparren tavoittamisen kirjoittaessasi?

Kävin Oulussa v. 1956 ja olen asunut Oulussa vuodesta 1957 alkaen, jolloin Oulu oli vielä puutalokaupunki. Torin seutu, rukoushuone, Aleksanterinkatu, Torikatu ja Kirkkokatu tulivat tutuiksi koulutielläni Heinäpäästä tyttölyseoon. Kuvateokset ja historiankirjat auttoivat muistamaan ja eläytymään. Kirjoja oli monta kuukautta levällään työhuoneessani.
Oulun murteen olen omaksunut omassa puheessani ja kuunnellut vanhoja ihmisiä ja lapsia, jotka sen parhaiten osaavat. Kirjoittamisessa piti tehdä monta kompromissia, koska murre puhtaimmillaan on vaikea ja rumannäköistä kirjoittaa. Luin ääneen repliikkejä ja oikaisin sanoja yleiskielelle.

9. Olet pukeutunut kauniiseen asuun. Miten tämä pukusi liittyy Auksuuniin?

Minä leikin Maria-Sofiaa. Kuvittelen, että Isak Mattila, joka oli päättänyt saada vaimon Oulussa, olisi tuonut Amerikasta tämän pukukankaan tulevan morsiamensa hääpukua varten. Heidät vihittiin syksyllä 1899. Tällaisia biedermeier-tyylisiä pukuja käytettiin vielä silloin. Tämä puku ja hattu on ostettu teatterin puvustosta.

10. Kirjasi nimi on AUKSUUNI. Miksi valitsit tällaisen nimen?

Millaista palautetta olet saanut kirjasi nimestä? Oliko muita nimiä ehdolla kirjallesi?
Nimi oli alusta alkaen Auksuuni, koska mieheni kertoi sen muiston ja käytti tätä murresanaa. Loppuvaiheessa kyselin kirjoittajaystäviltäni pitäisikö nimi muuttaa, mutta kaikki vakuuttivat Auksuunin olevan hyvä nimi. Olen saanut siitä hämmästyneitä kysymyksiä ja hyvää palautetta.

11. Mitä vapauksia romaanin kirjoittamisessa on verrattuna elämäkerran kirjoittamiseen?

Elämänkerrassa ei kuvitella päähenkilön elämää, pysytään realistisessa totuudessa. Romaaniin voi lisätä henkilöitä tai jättää joku pois, jos ei halua kertoa kaikista. Ja tapahtumien dramatisointi on hauskinta kirjoittamisessa. Romaanin ei tarvitse olla totta, mutta sen täytyy tuntua todelta, olla mahdollista oikeassa elämässä.

12. Mitkä olivat AUKSUUNIN kirjoittamisessa työläimmät vaiheet?

Rakenteen löytyminen, kokeilin kolmea eri vaihtoehtoa. Lopussa työlästä oli tekstin stilisointi ja lyöntivirheitten metsästys. Murre otti Wordin kielenkorjaajan pois toiminnasta, kaikki virheet oli itse huomattava.

13. Pidin kirjassasi erityisesti siitä, miten rohkeasti kuvasit kirjan henkilöiden rankkoja vaiheita ja kipeitä asioita. Miten niistä tohtii kirjoittaa totuudenmukaisesti?

Eeroa lukuun ottamatta kaikki henkilöt ovat ajat sitten kuolleita, eivät tule urputtamaan. Romaani syntyy vain ihmisistä, joilla on ollut vaikeuksia, jotka ovat tehneet virheitä ja ovat inhimillisiä, todellisia. Menestyneistä ja onnistuneista ihmisistä kirjoitetaan niitä elämänkertoja. Halusin romaanissani pohtia nimenomaan ihmisen tekemiä virheitä, joita hän häpeää ja miten hän hävetessään toimii.  Emmanuel häpesi sairastumistaan ”ranskan tautiin” eikä tullut kotiin, jätti vaimonsa, jota rakasti.
Maria-Sofia häpesi neitsyyttään, että ei ollut saanut aviomiestä vielä 35-vuotiaanakaan. Hän rukoili miestä Jumalalta ja otti Isakin heti, kun tämä kosi. Hänestä tuli onnellinen, touhukas vaimo ja äiti, joka hoiti liikeasioita miehensä rinnalla.
Arvi häpesi vaimonsa virhettä, joka rikkoi opettajaperheen erheettömän elämän kuvan toisten silmissä. Arvi lähti karkuun häpeäänsä muuttamalla Paavolaan, vaikka joutui yksinhuoltajaksi.
Anna kantoi rohkeasti häpeänsä ja virheensä seuraukset ja ryhtyi ansaitsemaan elantoaan, vaikka samalla joutui eroon pojastaan. Lopulta Annan kyky ansaita elanto muuttui heidän onnekseen. Eikä Anna koskaan hylännyt Arvia eikä Arvi Annaa.

14. Millainen on ollut kirjoittajantiesi? Mikä sai Sinut ryhtymään kirjoittajaksi? Mitä erilaiset koulutukset ovat merkinneet Sinulle kirjoittajana? Entä kirjoituskilpailut?

Jäin osa-aikaeläkkeelle ja halusin harrastaa jotakin järkevää. Menin Oulu-opistoon kokeilemaan kiinnostunko kaunokirjallisesta kirjoittamisesta. Kiinnostuin ja siitä se alkoi syksyllä 1999.
Kirjoittamisessa on tärkeää kaiken aikaa kouluttautuminen. Kirjoituskilpailut motivoivat kirjoittamaan ja viimeistelemään tekstinsä. Tosin niissä pärjääminen on sattumanvaraista, ei kannata murehtia vaikka ei pääsisikään palkintosijoille. Minä olen usein ollut toinen tai kolmas, en varmaan koskaan voittaja. Auksuuni oli Päätalo-instituutin Möllärimestari-kisassa toinen, Perämeren Sofia kolmas.

15. Mitä kirjoittaminen merkitsee Sinulle? Otatko sen työnä, harrastuksena vai onko se jotakin muuta?

Se on harrastus, koska olen eläkkeellä. Sitten kun ryhdyn viimeistelemään kirjoittamaani tekstiä romaaniksi, se muuttuu työksi. Kirjoittaminen on ajattelemista, asioitten pohtimista ja vastausten etsimistä, tiedon hakua. Siitä pidän, olen utelias.

16. Voisitko lukea jonkin kohdan AUKSUUNI-romaanistasi ja kertoa sitten, miksi juuri tuon kohdan valitsit?

Luen s. 94 urheilukilpailusta, koska olemme vasta seuranneet Lontoon olympialaisia. Pyrinnön kilpailut pidettiin 2.8.1924. tässä Arvin ja Annan tunnelmia tapahtumasta.

17. Miksi omakustanne?
Miten se mielestäsi eroaa kustannusyhtiön listoilla ilmestyneestä kirjasta?

En ole edes tarjonnut Auksuunia kustantajille. Kustantajat olisivat lähettäneet vastauksensa kuukausien kuluttua, ja luultavasti kielteisen. Halusin julkaista kirjan mieheni 70-vuotis-syntymäpäivän kunniaksi juuri tänä vuonna.
Ei hyvin tehty romaani eroa mitenkään isojenkaan kustantajien teoksista. Kustantaminen on liiketoimi, jos kustantaja ei näe varmoja markkinoita kirjailijan teksteille, se ei ryhdy kumppaniksesi. Dekkarit myyvät tällä hetkellä parhaiten.
Kirjan voi tehdä itsekin, kun käyttää apunaan ammattilaisia, hyvää kriitikkoa käsikirjoitusvaiheessa, taittajaa, kannen tekijää ja hyvää kirjapainoa. Kirjojen myymiseksi pitää tehdä paljon työtä koko perheen voimalla. Iso kustantaja tekisi sen puolestasi, pieni ei.
 
18. Mitä haluat antaa neuvoksi suvun tarinaa kirjoittaville?

Kirjoittajan on oltava rehellinen ja vilpitön, että tavoittaa henkilöittensä sisimmän olemuksen. Lähdekirjallisuutta kannattaa lukea paljon, historiallisista faktoista on apua tarinan luomisessa. Virkatodistuksista kannattaa aloittaa, sitten perunkirjat ja kaikki mahdolliset kirjalliset jäämistöt, koulutodistukset, kirjeet ja postikortit kertovat ihmeen paljon ajasta ja ihmisistä. Arkistoissa on kiva käydä.

19. Millaista palautetta olet saanut lukijoilta? Mihin he ovat erityisesti kiinnittäneet huomiota?

Kaikki ovat ihmetelleet historian ja paikkojen kuvauksen tarkkuutta ja laajuutta. Joku kirjoitti. ”Tuli sellainen olo, että olisi käynyt Oulussa.”
”Tarina imaisi mukaansa, niin ettei sitä tahtonut voida jättää kesken. Sukupolvien elämänkaarien samankaltaisuus ja erilaisuudet tulivat hyvin esiin ja se miten pienet asiat, yksittäiset valinnan, vaikuttivat elämän suunnan muuttumiseen.”
”Auksuunissa olet tavoittanut tarinan kaaren harmonin ja huutokaupan avulla. Kieli on rikasta ja kuvailevaa, että lukija näkee tapahtumat mielessään kuvina. Millainen elokuva siitä tulisikaan!” ”Rakkaudella Eerolle, joka halusi muistaa” on mielestäni kaunis ja liikutti minut kyyneliin.”

blogi (Paula), blogi(Jaana Märsynaho)