[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]

Pirkko Mattilan julkaistuja kirjoituksia

Elämäntarina-lehti 4/2010

Nuoruusmuistoja

Kemin seurakuntatyttöjen diakoniamatka Kolariin
2.-7.1.1959

Kemin seurakunnassa oli aktiivinen tyttötyöntekijä, Aune Autio, joka opasti meitä tyttöjä käytännön kristillisyyteen ja työhön lähimmäistemme auttamiseksi. Hän järjesti monena vuonna joululoman aikana diakoniamatkoja syrjäseuduille. Vuonna 1959 olin mukana Kolarin Kurtakon kylässä. Minä olin silloin kolmetoista ja sisareni viisitoistavuotias.

Neljätoista tyttöä lähti tekemään askareita taloissa ja veivät samalla vaatteita perheille. Linja-automatka Kolariin ja siitä kirkkoherra Kauppisen henkilöautolla Kurtakkoon kesti iltaan asti. Majoituimme uudella kansakoululla, jossa oli keskuslämmitys, mutta ei vielä sähköä. Siellä käytettiin kaasu- ja öljylamppuja.

Minä sain työparikseni Ailin. Lähdimme heti tutustumaan ”koteihimme”. Oli todella pimeää, kuu ei paistanut ja taivas oli pilvessä. Silmien piti tottua pimeään ennen kuin näimme tien, jota pitkin kuljimme noin kolme kilometriä. Perheessä oli viisi vaaleaa, ujoa lasta, toimelias emäntä ja 86-vuotias mummo. Ensimmäinen tehtävämme olikin mummon kamarin siivous.

Koululla jokainen valitsi vaatteita oman perheensä lapsille isosta vaatekasasta, joka oli levitetty luokan lattialle. Siellä myös nukuimme siskonpetissä ohuitten retkipatjojen päällä viltteihin kääriytyneinä. En ollut edes nähnyt makuupusseja tai vaahtomuovipatjoja, joita myöhemmin käytettiin retkillä.

Aamulla kiirehdimme taloihin vaatelaatikot mukanamme. Sieltä löytyi monta sopivaa vaatetta perheen lapsille. Veimme mummon kamarista kaikki tavarat ulos pakkaseen ja siivosimme sen. Emäntä käytti mummon saunassa ja me hoidimme tämän varpaankynnet ja hiukset. Minä parsin perheen  tyttöjen villapuseroita, joitten kyynärpäissä oli isot reiät. Aili meni emännän kanssa navettaan. Hän osasi lypsää. Lehmä ei varmaan pitänyt Ailista, kun roiskutti rapaa hänen housuilleen. Päivän päätteeksi lauloimme, luimme raamattua ja rukoilimme yhdessä talonväen ja kylään pistäytyneen naapurin emännän kanssa.

Sunnuntaina koulun opettaja ja keittäjä pitivät pyhäkoulua. Me opetimme lapsille laululeikkejä ja Aune piti pyhäkoulutunnin.

Illalla järjestimme yhdessä kirkkoherran ja opettajien kanssa koululla juhlan.  Tilaisuuden loputtua tuli Ruotsin Kaunisvaaran kirkkoherra Bergmark kysymään voisimmeko tulla Kaunisvaaraan huomenna samanlaiseen juhlaan?
-  Tietenkin tulemme! Kaikkien silmät oikein loistivat.
-  Mitenkä te tuletta? Minä miettiä tätä asiaa. Matkaa on 50 kilometriä.
Hän puhui huonosti suomea ja neuvotteli asiasta Aunen ja kirkkoherra Kauppisen kanssa.

Perheen poikien, Matin ja Pekan vaaleat hiukset olivat pitkät ja epäsiistit. Sain heidät suostumaan hiusten leikkaukseen. Rohkeasti pojat istuivat tuolille, ja minä laitoin pyyheliinan asiakkaan harteille. Emännän ompelusaksilla napsuttelin vaaleita hiustupsuja pirtin lattialle. Kaikki lapset seurasivat työtäni ja kaverini Aili jakeli neuvoja. Vaikka en ollut koskaan aikaisemmin parturoinut ketään, pojat ja heidän äitinsä olivat tyytyväisiä työni lopputulokseen. Olin monesti seurannut parturitätini työskentelyä hänen liikkeessään.

Työpäivämme päätteeksi pidimme iltahartauden ja hyvästelimme talon väen. Meidän oli kiirehdittävä, että ehtisimme illaksi Ruotsin puolelle Kaunisvaaraan. Ajomatka Kurtakosta Kolariin kesti kolme varttia. Kolarin pappilassa saimme herkullista lihakeittoa ja siellä meitä odotti Volkswagen pakettiauto. Matka valtakunnan rajan yli Kolarista Kaunisvaaraan kesti ainakin tunnin. Juhla läheisellä koululla alkoi klo 19.30.

Sali ja eteinenkin täyttyivät ennen juhlan alkua. Minua jännitti, kun Aune ilmoitti minut puhujaksi aiheena, "Nuorikin voi olla kristitty”.

Juhlassa kirkkoherra kertoi, että me tarvitsemme viisitoista yösijaa perheissä. Nuoripari Olson lupasi ottaa kaksi tyttöä. Minä ja Tuula varasimme heidät heti. Kun olimme pappilassa kahvilla, soittivat kylän ihmiset sinne, ja niin järjestyi yöpaikka koko joukolle. Kirkkoherran pojat saattelivat tyttöjä kyläpaikkoihin.

Meidän isäntämme Evert Olson ei puhunut lainkaan suomea, onneksi rouva Ingrid Olson puhui Tornionlaakson murretta, meänkieltä. He olivat Kaunisvaaran koulun opettajia.

Aamulla söimme Ingrid-rouvan keittämän puuron ja kiirehdimme kirkkoon, jossa oli suomenkielinen jumalanpalvelus. Pappi saarnasi suomeksi ja me tytöt lauloimme monta laulua. Evert sanoi vaimolleen:
-  Ensi kertaa huomaan, että suomenkieli on kaunista, kun kuuntelen tyttöjen laulua ja puhetta.
Hän oli aikaisemmin kuullut vain meänkieltä, eikä ymmärtänyt suomea.

Paluumatkalla autossa oli väljempää istua, kun kaksi tytöistä jäi pappilaan. Terttu sairastui Kaunisvaarassa sikotautiin, eikä voinut lähteä heti kotiin. Kaija jäi hoitamaan Terttua. Meitä muita kävi kateeksi, kun emme sattuneet sairastumaan niin ystävällisen perheen vieraina.

Menimme Suomen puolelle, kymmenen kilometrin päähän Teurajärven koululle, jossa oli juhla illalla. Sinnekin tuli runsaasti väkeä. Illalla meille tuotiin jostakin talosta lihakeittoa, leipää ja maitoa. Olimmekin nälkäisiä kuin sudet.

Keskiviikkoaamuna pakkasimme tavaramme Teurajärvellä. Kirkkoherra Ano Kauppinen ja joku seurakuntalainen hakivat meidät, sillä Pohjolan Liikenteen linja-auto lähti Kolarista kotimatkalle, joka kesti taas seitsemän tuntia.

[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]