[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]

Pirkko Mattilan julkaistuja kirjoituksia

SELVIYTYJÄ

Novellikilpailuteksti

Istun aamiaisella lähellä ikkunaa. Joku rapisee ulkopuolella, mutta katson ulos vasta, kun se napauttaa kuuluvasti ruutuun.

Talitintti katsoo minua nappisilmillään hievahtamatta. Se halusi tulla huomatuksi, eikä pelkää ihmistä ruudun toisella puolella.
- Missä minun aamiaiseni on? se tuntuu kysyvän.

Minä etsin auringonkukkasiemensäkkiä, mutta en löydä sitä heti. Hädissäni murennan pikkuleivät vieraalleni parvekkeen pöydälle.
-  Mehän ollaan vanhoja tuttuja, puhelen tintille, joka odottelee pöydän lumesta puhdistamista ja aterian kattamista lähimmän männyn oksalla.

Laitan muruset pahvilautaselle, josta sen on helppo syödä. Heti kun suljen parvekkeen oven, se lehahtaa pöydälle. Sydämeni ilahtuu nähdessäni tämän linnun, jota olen ruokkinut mökillä käydessämme jo pari vuotta. Se on invalidi, yksijalkainen talitinttinaaras.

Huomasin jo pari talvea sitten, että yksi lintuparven linnusta putosi aina lautasen reunalta, eikä päässyt hangen päältä kunnolla lentoon. Se pyörähteli pehmeässä lumessa siemeniä etsiessään, ja usein toinen lintu nappasi ruuan sen nokan edestä. Hätistin  ruokapöydästä toiset linnut pois, kun vammautunut tintti saapui. Se oppi tulemaan aikaisin aamulla, ennen röyhkeitä kuukkeleita.
-  Kyllä taidat poloinen joutua haukan tai pöllön ruuaksi yksijalkaisena, puhelin sille viime talvena.

Huhtikuussa yksijalkainen pistäytyi tämän tästä lähimmässä linnunpöntössä, ja näytti sillä jo sulhanenkin olevan.

Olin taas viikkoja poissa mökiltä, enkä ollut nähnyt sen pesänrakentamista. Juhannuksen aikoihin pesässä oli munat ja tinttipariskunta hautoi vuorotellen. Ne yrittivät livahtaa pönttöön huomaamatta, mutta yksijalkainen ei tahtonut osua pieneen oviaukkoon, kun se ei pysynyt aukon reunalla yhdellä jalallaan.

Tikka yritti monta kertaa ryöstää pesän, mutta tintit puolustivat kiivaasti kotiaan.

Minä ryhdyin kolmen linnunpöntön kotirauhan vartijaksi. Istuin parvekkeella ihan lähellä tinttien pönttöä. Talon toisella sivulla oli kirjosieppoperheen koti.  Mökin nurkalla toinen kirjosieppo hautoi jälkikasvuaan.

Kuuntelin tuuletusikkunoista, milloin munat kuoriutuivat ja pesistä kuului tirskuntaa. Kirjosiepon poikaset vikisivät ensin. Niiden emolle tuli urakka, kun uroslintu oli jo hävinnyt maisemasta. Emo haki ruokaa. Tikka hyökkäsi pesälle.
-  Tiehesi siitä, senkin rosvo, huusin ja huidoin luudalla tikan perään.

Pari viikkoa saivat  kirjosiepon pojat kasvaa, sitten näin pienet päät kurkkimassa pesästä. Tinttipariskunta hautoi edelleen. Pian niiden pesäpöntön ympärillä kävi kova liikenne, kun tiaistenkin  poikaset olivat kuoriutuneet.

Emolintu tuli metsästä ruokaa nokassaan ja laskeutui männyn lähioksalle. Siinä se vielä varmisti reittiä lastensa luo ja yritti lentää suoraan pöntön reiästä sisään. Iltapäivällä se oli jo niin uupunut, ettei se osannut lentää aukkoon. Laskin, että pahimmillaan se putosi pari metriä aukosta alaspäin puunrungon edessä, räipisteli ylös, ja yritti uudelleen viisi, kymmenen, jopa kolmetoista kertaa. Uroslintu haki ruokaa yhtä ahkerasti, mutta se osasi lentää sievästi suoraan pesäaukosta sisään ja kohta taas ulos pöntöstä. Yksijalkainen emolintu taisteli myös ulos tullessaan, koska se ei pystynyt kiipeämään pöntön seinämää pitkin. Sen sinnikäs yrittäminen oli todellista äidinrakkautta.

Kirjosieppoperheen poikasista ensimmäinen kurkisteli pesäpöntöstä rohkeasti, ja silloin tikka iski. Emolintu ehätti paikalle meteliä pitämään, mutta ei ehtinyt pelastaa lastaan. Kaksi tai kolme poikasta kasvoi lentokykyisiksi ja lähtivät omille teilleen. Seurasin niiden lentoharjoituksia.

Tinttiperhekin sai poikaset kasvatetuksi, kun pidin tikan loitolla.

Nyt, toisen vuoden helmikuun lumipyryssä, tinttinaaras ilmestyy laihana ja takkuisena ikkunan taakse. Syötän tätä urheaa emolintua kolme päivää juustolla, siemenillä ja talilla.
-  Taidat syödä itsesi kuoliaaksi, puhelen sille, kun mikään ruoka ei näytä riittävän.

Siinä me ystävykset syömme yhdessä, ikkunanlasin eri puolilla. Kummallekin ruoka maistuu. Lintu katselee minua pää kallellaan, kuin kiittäisi tarjoilusta.
- Kiitos, kiitos. 
- Olepa hyvä vain.

[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]