[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]

Pirkko Mattilan julkaistuja kirjoituksia

VAPAA

Huhtikuusta lähtien minua on tutkittu perusteellisesti: röntgenkuvia, verikokeita ja kuntotestejä. Sitten menin psykologin haastattelu-, tietokilpailu- ja palikkatestiin, jollaiseen en koskaan ennen ollut päässytkään.

-  Ikänne huomioon ottaen Te suoriuduitte testeistä erinomaisesti. Minä en voi suositella Teille eläkettä, sanoo työnsä huolellisesti tehnyt psykologi.
-  Tehän pidätte työstänne, hän lisää vielä rohkaisevasti.

Kuukausien epävarmuus tulevaisuudestani jatkuu. Siihen sisältyy pelkoa jaksamisesta, halua luopua työstä, hellittää otteensa puurtamisesta, joka aiheuttaa uupumusta ja fyysistä kipua. Siihen sisältyy myös halua pitää kiinni entisestä, koska olen elänyt 35 vuotta jonakin, jonkin työn tekijänä.

Ja mitä sitten?

Seuraan uutisista Jolon saaren tapahtumia. Suomalaiset menivät Filippiineille viettämään lomaa ja joutuivat "viettämään" sitä 140 päivää lisää. Ei tuntunut enää lomalta! Oltiin vankeja, hengenvaarassakin.

Olenko minä työni vanki? Työ tuntuu mukavalta, tuo onnistumisen kokemuksia, ihmissuhteita, mahdollisuuden liikkua, oppia, nähdä ja vaikuttaakin. Jo pari vuotta se on ollut minulle "pakollista lisää", kuin vankeuspäiviä, koska voin huonosti. Mutta siitä ei pääse pois. Pitää saada lupa, pitää neuvotella, käydä tutkimuksissa, nöyrtyä valittamaan kaikki krempat. En ole tottunut valittamaan.

Jololla neuvotellaan yhä uudelleen. Aina uutiset antavat toivoa, mutta vapautuminen siirtyy. Vankien henkistä kanttia ja elämänhalua koetellaan.

Loppukesällä olen lausunnon kirjoittavan lääkärin vastaanotolla.
-  Mitä minä sitten teen, kun sairasloma loppuu? Pitääkö minun sitten palata työhön?
-  Ei tarvitse! lääkäri vakuuttaa ja katsoo minuun lempeästi.
-  Voiko se olla totta? Voinko uskoa olevani vapaa?
-  Te olette oman osuutenne jo tehnyt.

Jolon panttivangit suutelivat maata Helsingin lentokentällä. Heidän vapautensa on riemullinen ja tosi, Jololle heidän ei tarvitse enää mennä. Onko minun vapauteni tosi, selviää myöhemmin.

Minä harjoittelen nyt kokemaan elämääni ilman ansiotyötä. Hyvältä tuntuu, voisin suudella maata jokaisena aurinkoisena päivänä.

[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]