[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]

Pirkko Mattilan julkaistuja kirjoituksia

Julkaistu kirjassa: Lähimmäisenä vanhukselle

Vanhuksetko heitteillä?

Kaupungin kotisairaanhoidon työntekijä soittaa kerrostalon ovipuhelimella 83-vuotiaalle asiakkaalleen seitsemältä aamulla. Kestää pitkän tovin ennen kuin asiakas vastaa.
- Haloo?
- Huomenta Kerttu, täällä on Saara kotipalvelusta, avaatko oven?
- Joo, huomenta.

Saara kipaisee nopeasti kolmanteen kerrokseen, jossa asiakas jo odottaa pää oven raossa.
- Tänään on Helmeri-päivä, tehdäänpä aamutoimet, ollaan valmiit ajoissa.
- En minä nyt jaksa lähteä Helmeriin, minua väsyttää.

Saara laitta Kertulle aamupalaa ja juttelee mukavia. Sitten hän ojentaa tälle vaatteita.

- En minä sitä pane.
Kerttu valitsee itse vaatteensa. Hän haluaa pukeutua sellaisiin vaatteisiin, joiden pelkää katoavan päivällä, kun hän on poissa.


-  Kukaan ei usko, mutta ne yläkerran tytöt käyvät täällä ja vievät tavaroita,
parhaita vaatteita on taas kadonnut.
Kotihoitaja Saara ymmärtää asiakkaansa huolen, eikä väitä vastaan.
-  Tämän jakun ottavat varmasti, jos tänne jätän.

Kerttu on tarkkana ja ottaa mukaansa arvoesineet, etteivät rosvot veisi niitäkään.
Ovisummeri soi taas.
- Arvi täällä, huomenta Kerttu, lähetäänkö ajelulle?
- Lähetään vaan.
Kerttu menee ovelle kesämekossa ja punaisessa jakussa.
- Kannattaisi ottaa takki mukaan, kun olet Helmerissä ulkona.
- En minä takkia kesällä tarvitse.
- Ota ihan varalta vain.

Saara auttaa takin Kertun päälle ja ojentaa tälle kassin.  Sitten seuraa oven lukitsemisrituaali. Pihalla Arvi autoineen odottaa muutama mummo jo kyydissään. Mennään vanhusten päivähoitoon, jossa Kerttu viihtyy hyvin.

Iltapäivällä tytär käy tervehtimässä.
- Olipa mukava kun tulit, täällä minä olen aina ihan yksin.

Ennen kuin tytär lähtee, tulee iltahoitaja, joka kattaa pöytään iltapalaa, antaa iltalääkkeet ja juttelee pienen hetken.

Tiistaisin ei mennä Helmeriin, joten aamuhoitajan käynnin jälkeen Kerttu jää yksin kotiinsa. Hän menee takaisin vuoteeseen, ei viihdy yksin ollessaan. Puolilta päivin tulee ruokapalvelun ruoka ja sitten hoitaja käy katsomassa onko kaikki hyvin. Kotihoitaja tulee lähikaupan kautta ja panee ruuat jääkaappiin. Kerttu ei pidä siitä, että hoitajat käyvät hänen jääkaapillaan. Hän uskoo aina itse käyvänsä kaupassa.
Joku lapsista soittaa ja kyselee Kertun vointia.

- Täällähän minä olen aina yksin. Pitäisi oven lukko vaihtaa, kun ovat niin röyhkeitä nuo yläkerran tytöt.
- Äiti rakas, sinun lukkosi on vaihdettu ainakin neljä kertaa.
-  Eihän se mitään hyödytä, kun se lukkoliikkeen poika antaa niille aina  sen uudenkin avaimen. Pitää panna sellainen riippulukko.

Seuraavana aamuna Kerttu ei lähde Helmeriin, vaikka hoitaja maanittelee häntä  lähtemään. Kotipäivinä vanhus on masentunut, ärtyinen ja entistä yksinäisempi.
- Omat lapset ei käy katsomassa vanhaa ihmistä.

Torstaina, kun Kertulla ei ole Helmeri-päivä, tulee vanhin tytär siivoamaan.
- Sopiiko äiti, että vaihdan lakanat  ja verhot?
- Vaihda nyt, viimeksi joku varasti lakanat.
- Ei varastanut, minä ne vaihdoin ja toin puhtaana takaisin, vakuuttelee Teija.

Sitten etsitään keittiön sinivalkoisia verhoja. Teija soittelee sisarilleen, olisivatko ne jääneet pestyinä jonkun kaappiin. Ei löydy mistään.
- Siinä se taas nähtiin, näin niitä tavaroita häviää, pääsee Kerttu todistamaan.

Jo kymmenen vuoden ajan ovat Kertun kolme Oulussa asuvaa lasta vuoroviikoin hakeneet äitinsä viettämään sunnuntaita perheissään. Saunotaan, syödään sunnuntailounas ja viihdytään yhdessä. Samalla Kerttu tapaa lastenlapsiaan ja jopa lastenlastenkin lapsia. Tänään mennään pojan luo kesäpäivää viettämään.

Jukan vaimo on ulkomailla, joten hän on kahdestaan äitinsä kanssa. Kerttu istuu mielellään aurinkotuolissa pihalla. Jukka laitta ruokaa. Perunat kiehuvat keittiössä, mutta lihan hän grillaa ulkona. Siinä touhutessaan Jukka yhtäkkiä huomaa, että äiti lähtenyt tuolistaan. Häntä ei näy ei kuulu sisältä talosta eikä pihapiiristä. Jukka ottaa polkupyörän ja lähtee ajamaan lähellä olevaa uimarantaa kohden. Sinnepäin äiti on ennenkin mennyt kävelylle. Kerttu onkin ihan lähellä, vajaan sadan metrin päässä poikansa pihasta.
- Hei äiti, pihvit kuivuvat, tulehan syömään.

Poikansa nähtyään Kerttu lähtee heti paluumatkalle ja käveleekin ripeästi.
He syövät jo herkullista ateriaa pihalla, kun uimarannalle vievälle tielle ilmestyy paljon liikennettä.
-  Mitähän siellä tapahtuu, kun sinne menee ambulanssi, poliisiauto ja paloauto, jossa on vene perässä?
Taivaalle ilmestyy helikopteri.
- Enpä ole ennen nähnyt helikopteria näin läheltä, Kerttu siunailee.
- Varmaan joku hukkunut, kun venekin meni. Hyvä että ehdittiin pois sieltä.

He syövät pihvit, perunat ja salaatin, juovat lasin viintä ja keskustelevat ihanasta ilmasta. Äiti käy saunassa ja Jukka vie hänet kotiinsa vasta illalla.

Iltahoitaja on jo käynyt ja jättänyt yölääkkeen Kertun keittiön pöydälle. Kerttu  tarkistaa ettei hänen aarteitaan ole varastettu. Jukka katsoo, että äidillä on kaikki hyvin, kirjoittaa äidin päiväkirjaan, että heillä oli mukava päivä.
-   Kiitos, kiitos mukavasta päivästä, sanoo Kerttu, kun poika on lähdössä ja halataan hyvät yöt. 

Seuraavan päivän Kalevassa on pieni uutinen:
Pyykösjärvellä etsittiin kadonneeksi ilmoitettua
Oulun palolaitos ja pelastushelikopteri Sepe etsivät järveen kadonneeksi ilmoitettua naista Oulun Pyykösjärvestä sunnuntaina iltapäivällä. Palolaitos sai ennen kello 17 ilmoituksen, että järveen olisi kadonnut vanhahko nainen. Ilmoitus perustui noin 10-vuotiaiden tyttöjen rannalta tekemään näköhavaintoon.
Palolaitos etsi rannalta vaatteita tai mahdollisia muita kadonneen tavaroita. Pelastushelikopteri Sepe etsi järven päällä noin 20 minuutin ajan siitä kohtaa, missä havainto oli tehty. Etsintä lopetettiin tuloksettomana, koska mitään viitteitä ei mahdollisesta kadonneesta saatu. Ketään ei myöskään oltu ilmoitettu kadonneeksi sunnuntain aikana.

- Kyllä vanhukset jätetään heitteille tässä yhteiskunnassa!
Siunailevat vanhusten hoitokodin asiakkaat lukiessaan uutisen Kalevasta.
- Sinne se on hukkunut naisparka.

He istuivat mukavasti vanhustenkodin ulkoilupihalla, keskustelivat maailman menosta ja nauttivat aurinkoisesta säästä.

Irja on asunut tässä dementiakodissa vasta vähän aikaa. Muuten on mukavaa, mutta hän haluaisi joskus lähteä kaupungille. Aina joku kieltää lähtemästä yksin. Pitäisi odottaa, että tyttäret veisivät kaupungille.
- Eiväthän ne työssäkäyvät tytöt minun kanssani keskellä päivää ehdi.  Irja selittää hoitajille.
- Osaanhan minä yksinkin mennä, olen ikäni asunut keskellä kaupunkia.

Pihapalaveri päättyy ruokailukutsuun.

Irja katselee aurinkoa. Nyt olisi hyvä päivä lähteä. Ruuan jälkeen hän pukeutuu kaupunkipukuunsa, kampaa tukkansa huolellisesti ja asettelee hatun peilin edessä. Sitten hän ottaa käsilaukun sängyn alta, kesätakin eteisen naulakosta ja lähtee huoneestaan. Tuntuu mukavalta astella hyvin pukeutuneena käytävää pitkin eteiseen.

Ulko-ovi onkin lukossa. Hän katselee ympärilleen, mutta ketään ei näy käytävässä. Seinällä on ilmoitus, jonka hän oli aikaisemminkin lukenut:”Hätätilassa riko lasi ja avaa ovi”.

Avain on sievässä pienessä lasikaapissa. Irja pamauttaa lasia napakasti. Se menee rikki, ja sirut varisevat lattialle. Hän ottaa avaimen, avaa lukon ja kävelee ulos. Pää arvokkaasti pystyssä Irja kävelee aurinkoisen pihan halki kadulle. Portilta hän jatkaa matkaa linja-autopysäkille linjuria odottamaan. Hän ei tiedä tämän perän aikatauluista, joten hän odottaa ihan rauhassa pysäkin katoksessa. Lähes kilometrin kävelyn jälkeen onkin mukava istahtaa pysäkin penkille.

Bussi ei ehdi tulla, kun vanhustentalon hoitajat tulevat oikein kahdestaan ja juoksujalkaa häntä kohti.
- Mokomat letukat, eivät anna ihmisen mennä kaupunkiin silloin kun itse haluaa!

[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]