[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]

Pirkko Mattilan julkaistuja kirjoituksia

Elämäntarina-lehti 2/2010

KAHVITAUKO

Senja kurkki ikkunasta huolestuneen näköisenä. Helmikuun pakkaspäivä oli häikäisevän valkoinen, maisema liikkumaton. Parin viikon ankarien pyryjen jälkeen pihoille ja teiden varsille oli kasautunut korkeat kinokset. Puiden oksilla kimalteli kevyttä pakkaslunta.  Riihikatu oli autio, ihmiset eivät liikkuneet näin kylmällä ilmalla.

-  Sielä on kova pakkanen, ulukotyöläisille tullee kylymä.
Senja sanoi sen ohimennen, itsekseen ja kurkki taas ulos, joko vieras näkyisi tiellä. Jotakin tehdäkseen Senja pesi juuri puhdistamansa kahvipannun uudelleen. Pannu oli sievä, korkeintaan puolen litran vetoinen, käyränokkainen. Sen kuparikylki kiilsi aina hyvän emännän hoivassa.

Ikkunan takana pyrähtelivät talitintit, joille Senja oli jo tänään jakanut eineen. Ne tiesivät tulla hänen keittiönsä ikkunalla olevalle lintulaudalle, siinä riitti ruokaa koko talven ajan. Senja rakasti pikkulintuja ja lapsia. Hän murehti usein sitä, että hänellä, neiti-ihmisellä, ei ollut omaa lasta. Senjalta riitti aina pieniä herkkuja ja ystävällisiä sanoja naapureiden lapsille ja pikkulinnuille sukuun tai lajiin katsomatta.

Senjan katse tavoitti tiellä kulkijan. Hän hymyili koko naamallaan, ryhdisti selkänsä suoraksi ja napsautti sähkölevyn päälle. Presidentti-paketti oli valmiiksi avattuna, sen vieressä kahvimylly ja mittalusikka. Keittiön pyöreälle pöydälle oli laitettu puhdas, ristipistoin kirjailtu pöytäliina ja ohuet posliinikupit. Vadilla oli muutama siivu pullaleetaa ja Onni-keksejä.

Ovikello soi. Senja kipitti avaamaan oven.
-  Tässäpä olis postia, ei oo postiluukussa ruttaantunu.
-  Kiitos, kiitos! Onko rakkauskirjeitä?
-  Nyt ei näyt oleva muuta kuin noita lehtiä, jospa huomenna olis.
-  Miten postipoika tarkenee, kun on näin kylymä?
-  Kyllä tämä pakkanen näppejä nipistellee ja varpaita. Mikkään kenkä ei piä lämmintä ku pakkasta on lähes kolomekymmentä astetta.
Senja katsoi ujosti postinkantajaa ja kysyi, kuin olisi juuri silloin saanut idean.
-  Soppiiko tulla kahaville vähä lämmittelemmään?
-  Kiitosta vaan, Teen tämän kierroksen loppuun ja tuun sitte.

Senja palasi keittiöön, kaatoi Presidenttiä kahvimyllyyn ja jauhoi rivakasti. Kahvi ratisi myllyssä iloisesti ja sen ihanan paahteinen, voimakas tuoksu levisi eteiseen asti.
Postiljooni palasi pian, pudotti tyhjenneen postilaukkunsa eteisen lattialle ja riisui takkinsa naulakkoon. Saappaansa hän oli puhdistanut huolellisesti ulkona ja pyyhki niitä vielä varmuuden vuoksi eteisen mattoon. Peilin ohi kulkiessaan hän sipaisi tukkaansa taaksepäin ja otti naamalleen ystävällisen hymyn. Sitten hän astui Senjan kodikkaaseen keittiöön ja katetun pöydän ääreen. Tunnelma oli lämmin, melkein harras. Radiosta kuului vaimeaa musiikkia.

-  Tulleeko teille muitaki vieraita, kun ootta näin koreasti kattanu?
Postiljooni kysyi hämillään, sillä hän ujosteli Senja-neidin seurassa, vaikka he olivat juoneet monet päiväkahvit ennenkin.
-  Ei nyt tuu muita, naapurin rouvallaki oli kiireitä.

Senja kätki ujostelunsa emäntänä touhuamiseen. Hän kaatoi keskittyneesti kahvia kuppeihin ja kipsutteli sitten viemään pannun takaisin sähkölevylle. Hän ei viitsinyt polttaa puita hellassa pienen kahvin keittämiseksi, kun oli hankkinut kätevän sähkölevyn.

Kun ensimmäinen kupillinen oli nautittu, alkoi puhekin sujua luontevasti. Senja kyseli postiljoonin kuulumisia ja päivitteli pakkasia. Postiljooni laski leikkiä rakkauskirjeistä, joita olisi lysti jaella kaikille Karjasillan mukaville tytöille.  
-  Postiljoonin pittää ite kirjottaa niitä rakkauskirjeitä, niin tulle monille hyvä mieli.
-  Minäpä yritän ensi viikolla ainaki Senja-neidille breivin rustata, lupasi postiljooni.

Olis se mukava mies päiväkahavilla joka päivä, Senja ajatteli haikeasti.

Tässä voisi istua pitempäänkin, hyvää nisuakin neiti tarjoaa, mies mietti. Vähäeleinen ystävällisyys lämmitti molempien mieltä. Sitten postiljooni muisti, että oli virkatehtävissään ja katsoi tärkeän näköisenä kelloa. Hän siirsi posliinikuppia keskemmälle pöytää ja nousi tuolilta vastahakoisesti.
-  Kiitos nyt taas, Senja-neiti. Kahavitauko on pietty pittää lähtä etteen päin.

Talvipäivä oli jo hämärtynyt ja pakkanen kiri taas. Mies asteli reippaasti lumista katua. Laukku oli keventynyt, postit ja hitusen hyvää mieltä oli taas kerran kannettu Karjasillalle.

[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]