[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]

Pirkko Mattilan julkaistuja kirjoituksia

Kirjassa: Lähimmäisenä vanhukselle

TULLEE SE SINUNKIN VUORO!

Linda herää, katsoo ulos ja puhelee itsekseen:
-  Näyttää olevan aamu, kun valo sarastaa. Pittää nousta panemaan hellaan valakia, että ehtii keittää Eemelille kahavit ajoissa.

Vanhus köpöttelee keittiöön, pyörähtää siinä hämmentyneen näköisenä ja istahtaa lopulta lähimmälle tuolille ihmettelemään.
-  Eihän täälä ookkaan hellaa ja viheriäksi maalattua puulaatikkua pikkupuita varten.

Keittiö on lämmin, mutta jotenkin vieras, aneemisen vaalea. Nurkassa on sähköliesi, eikä silläkään ole tuttua kahvipannua. Pöydillä on vieraita esineitä, vain kahvikupit näyttävät tutuilta.
-  Se onki nyt uusi aika, ei Eemeliäkään ennää. Eikä pikku Liisaa istumassa puulaatikon kannella, kun keitin hyvällä hellalla monenlaisia ruokia ja pannullisen kahavia monta kertaa päivässä.

Ilo sarastavasta päivästä on tipotiessään. Vanhuksen ilme on pysähtynyt, hartiat lysähtävät alaspäin ja itkettääkin. Linda katselee tarkemmin ympärilleen. Oma kotihan tämä on, jokaisen pöydän ja hyllyn päällä on valokuvia. Hän tunsi ennen ne kaikki.
-  En sano kenellekkään, etten tiiä kenen kuvia ovat tänne ripotelleet. Tuossa on Liisa, aikuinenhan se jo on. Sillä näkkyy olevan perhettäki.
Niin mukavia ovat minulle, hän muistaa ja tulee hyvälle mielelle.
-  Pitää mennä Liisan luo!

Lindalle tulee kiire. Hän pukee eteisessä takin päälleen, asettelee baskerin sopivasti kallelleen ja työntää jalkansa saappaisiin. Jo portailla hyökkää kylmä, mutta Linda on tottunut kulkemaan pyryssä ja pakkasessa, ei se haittaa. Hän pitelee kiinni takistaan, jota ei tullut napitettua.

Matka tyttären luo ei ole pitkä. Pian Linda seisoo portilla ja huokaisee helpotuksesta tutun pihan nähdessään. Lämmin aalto valuu sääriä pitkin. Eipä sattuneet sukatkaan jalkaan. Saappaissa kosteus tuntuu jo kylmältä.

Linda seisoo ovella avuttoman näköisenä.
-  Et  tullut keittämään kahavia, vaikka on aamu.
-  Äiti rakas, nyt on vasta ilta. Nukahditko sinä pienet torkut? Minähän kävin luonasi kaksi tuntia sitten. Sinä jäit katselemaan televisiosta uutisia.
-  En minä halua kattua telkkaria, se metelöi! Valoisaahan nyt on, minun tekkee mieli kahavia.
Liisa kiirehtii auttamaan vaatteita äidin yltä.
-  Äiti-kulta, sinä et taaskaan muistanu pukeutua. Siellä on 20 astetta pakkasta, ja juokset tänne paljain jaloin takki vain yöpaian päällä! 
Liisa haistaa äidille sattuneen vahingon ja vie hänet pesuhuoneeseen.
-  Miksi sinä otat ne vaipat pois, olisi helepompi siivota?
-  En minä semmosia voi käyttää, vanaha ihiminen, kyllä minä itte siivuan. Linda inttää tomerana, mutta seisoo koko ajan paikoillaan, eikä osaa tehdä mitään kakkahousujen riisumiseksi. Pissa on valunut pitkin paljaita sääriä kumisaappaisiin, jotka ovat nyt sisältäkin märät.

Liisa taluttaa äidin suihkun alle, riisuu tältä vaatteet ja pesee. Äiti kiljuu suihkussa, vaikka häntä pesisi kuinka hellävaraisesti. Linda rauhoittuu vasta, kun hän istuu pyyheliinaan käärittynä pukuhuoneen penkillä. Liisaa itkettää, mutta hän nielee kyyneleensä, ettei pahoittaisi lisää äidin mieltä.

Hetkeä myöhemmin he menevät yhdessä Lindan omaan kotiin. Liisa touhuaa äitiä nukkumaan. Otetaan iltalääkkeet, vedetään rullaverhot alas ja pannaan puhdas yöpuku päälle. Äiti on hiljainen ja mietteissään, ei puhele mitään Liisalle. Kun hän on jo vuoteessa, ja Liisa tekee lähtöä kotiinsa, hän tokaisee kiukkuisesti:
-  Tullee se vielä sinunkin vuoro!

[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]