[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut novellit]

Pirkko Mattilan julkaistuja kirjoituksia

Huipulta kotiin

Hänellä oli jo muutaman vuoden ollut unelma, johon hän valmistautui huolella ja vaivaa nähden. Hän harjoitteli laskettelun kaikkia muotoja; suurpujottelua, syöksylaskua, kumparelaskua. Hänestä tuli taitava, kadehdittavan hyvä, rinteiden sankari. Hän uhmasi säitä ja kelejä, kun sai mahdollisuuden panna sukset jalkaansa. Hän meni ylös huipulle ja tuli alas taitavasti laskettelutekniikkaansa hioen. Nuoren miehen itsevarmuudella hän kulki kohti unelmansa toteuttamista.

Hän pääsi ylioppilaaksi hyvin arvosanoin, vaikka olikin viettänyt kaikki talven viikonloput mäkeä laskien. Hän harjoitteli yksin olemista ja talvisia olosuhteita Rukalla muutaman viikon ajan. Marraskuussa hän lähti Sveitsin Alpeille. Ennen lähtöään hän kävi kaikkien sukulaisten luona matkakassaansa kartuttamassa.

– Pojalla on mielikuvitusta ja kyky venyttää penniä, totesimme hymyillen. Ja jokainen antoi pienen kannustusrahan rohkean unelman toteuttajalle.

Äiti piti häneen yhteyttä puhelimella ja kirjeitse. Serkuilleen rohkea Alppien valloittaja lähetteli kortteja, jotka olivat muropaketeista leikattuja pahvinpaloja.
"Täällä on mahtavaa, hyvin menee! Olen hotellissa kantajana ja muissa sekalaisissa hommissa asuntoa ja ruokaa vastaan."
"Ihana aamuaurinko ja puuterilumirinteet!"
"Kiipesimme kavereiden kanssa korkkaamattomille huipuille ja saimme siellä hyviä valokuvia hypyistä."
"Rahaa voisitte vähän lähettää."

Joulukin meni. Hän oli yhä innostunut laskettelija. Talvisessa matkailukeskuksessa oli hauskaa, mutta kallista. Nuoret "laskettelupummit" joutuivat tosi töihin. Heiltä vaadittiin nöyrää palvelumieltä, vikkeliä jalkoja ja voimakkaita käsivarsia korvaukseksi ruuasta, asunnosta ja laskettelun nautinnosta. Hän oli reipas ja ahkera ja pärjäsi hyvin. Hän antoi hiustensa kasvaa samalla kun lihakset voimistuivat. Hänestä tuli sinä talvena komeavartaloinen, ruskettunut, pitkätukkainen nuori mies.

Maailmalla yksin oleminen kasvatti kohti aikuisuutta. Maaliskuussa hän jo pyysi lähettämään yliopiston pääsykoekirjoja. Hän aikoi opiskella kauppatieteitä Helsingin yliopistossa.

Viimeistään pääsiäiseksi hänen piti tulla kotiin, mutta hän siirsi lähtöään monesti. Hän rauhoitteli huolestunutta äitiään puhelimessa:
– Lähteminen on kiinni kavereista, jotka tulevat samassa autossa. Kaverini haluaa ottaa vielä muutaman kuvan, hän saa niistä urheilulehdiltä hyvän hinnan.
– Olettehan te lasketelleet ja kuvanneet koko talven, eikö se riitä?
– Nyt ei ole ollut sopivaa säätä.
– Äiti, sinäkin saat sellaisen kuvan, jossa minä lasken puuterilumilla.

Eihän siellä ollut ikävää odotella kavereiden lähtöä, kun aurinko paistoi ja rinteet hohtivat kutsuvasti. Toinen syy odotteluun oli kaksi mukavaa tyttöä, jotka tulisivat hänen autossaan Ruotsiin. Neitoset Ruotsista ja Uudesta-Seelannista olivat ystävystyneet sekä toisiinsa, että suomalaispoikiin Alppikylässä. Heitäkin kannatti odottaa.

Huhtikuussa neljä nuorta pakkasi auton täyteen suksia ja muita varusteitaan. He ajoivat iloisin mielin kohti pohjoista.

Toukokuun alussa olimme häntä vastassa Oulunsalon lentokentällä. Satoi räntää ja tuuli oli purevan kylmää. Räntälumi muuttui välillä pistäviksi pieniksi rakeiksi, jotka hakkasivat kasvojamme kentän reunalla.

Lentokone laskeutui kentälle, ja ihmiset purkautuivat jonossa sen uumenista. Sitten kone rullasi rahtiaseman lähelle. Hitaasti se aukaisi peräluukkunsa, jonka viereen ajoi äänetön musta auto. Hiljaisuuden rikkoi vastaanottajien nyyhkytys. Lyijyarkku liukui rauhallisesti lentokoneesta autoon.

Tuuli ravisteli auton keulassa olevia suomenlippuja. Hän oli palannut huipulta kotiin.

[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut novellit]