[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut novellit]

Pirkko Mattilan julkaistuja kirjoituksia      

Metelöintiä mielenterveyden hoidosta

Mielenterveyden keskusliiton 17.000 jäsentä hoitelee itseään halonhakkuulla, retkeilyllä ja hullu-vitseillä. Halpaa yhteiskunnalle! Tämä toiminta tähtää viihtymiseen ja hengissä pysymiseen.

Niin toimittaja Ukkola (Kaleva 26.2.04), kuin toiminnanjohtaja Peltovuorikin (Kaleva 1.3.04) unohtavat ne kymmenettuhannet masentuneet ihmiset, jotka haluavat tervehtyä sairaudestaan, käydä työssä, elättää itsensä ja perheensä ja maksaa veronsa.

Jos on sairastunut, on oikeus saada hoitoa, jolla kyseinen sairaus, oli se sitten syöpä tai depressio, voidaan parantaa tai ainakin lievittää sen oireita. Miksi mielen sairautta pitäisi hoitaa vain ”piirillä” tai ”koivun oksaan ripustautumalla”, kun meillä on sata vuotta tieteellisesti tutkittua tietoa ihmisen mielestä ja sen eheyttämisestä erilaisten terapioiden avulla?

Ben Furmanin mainostama positiivinen ajattelu ei hoida vaikeaan masennukseen sairastunutta ihmistä, hän tietää sen varmasti. Tässä keskustelussa erilaisten terapioiden tarpeellisuudesta ja niiden käyttökelpoisuudesta on kokonaan unohdettu se sairas ihminen, jonka tarpeista on lopulta kysymys.

Tavalliset kansalaiset, toimittajat mukaan lukien, olettavat tietävänsä mikä hoito on riittävää psyykkisistä ahdistuksista, unettomuudesta ja monista masennukseen liittyvistä vaivoista vuosikausia kärsiville ihmisille. Eihän ole tapana rajata muidenkaan sairauksien hoitotoimenpiteitä. Alan ammattilaiset, psykiatrit ja terapeutitkin tekevät hoitosuunnitelmat potilaan omaan ymmärrykseen luottaen.

Monilla sairauksilla on potilasjärjestönsä, mutta sitä ei katsota sairauden hoidoksi vaan vertaistueksi, jota ansiokkaasti tekee myös mielenterveyden keskusliitto paikallisine järjestöineen. Kuten Timo Peltovuori kirjoittaakin ammattiauttajat ovat sairastuneelle hangenpelastus ja ratkaiseva sysäys kuntoutumiselle.

Julkisuudessa onkin nyt puututtu kovalla kädellä nimenomaan sairauden kriisivaiheen jälkeiseen kuntoutukseen. Kerran sairastuneen pitäisi tyytyä jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle retkeilyä ja vitseilyä harrastamaan, koska vuosien kuntoutus maksaa. Ei osata laskea, että työkykyinen ”hullu” maksaa veroina yhteiskunnalle enemmän kuin hänen terapiakulunsa tulisivat maksamaan.

Ihan eri lukunsa ovat lapset, joihin yleisen mielipiteen mukaan saa satsata yhteiskunnan varoja vasta, kun heistä on tullut huumenuoria, rikollisia tai niin sairaita, etteivät ehdi koskaan aikuisiksi kasvaakaan.

Ihmisen psyyke rakentuu lapsuudessa ja silloin mahdolliset vammat on helpompi korjata kuin keski-iässä, jolloin tuo hoitamaton lapsi viimeistään sairastuu.
Kun lähimmäisten tuki ei riitä, suomalaisella veronmaksajalla on oikeus saada henkilökohtaista terapiaa niin monta vuotta kun hän sitä tarvitsee.

[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut novellit]