[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut novellit]

Pirkko Mattilan aiemmin julkaisemattomia kirjoituksia      

Souda hiljaa sieluni maisemassa

         
Kesäpäivä joella on lämmin ja hiljainen. Vain muutama pikkulintu sirittää rannan lehvistön suojassa. Vene kulkee äänettömästi myötävirtaan. Katselen alas veteen, joka on niin kirkasta, että näen joen pohjaan asti. Pikkukalojen parvet liikkuvat vikkelästi ja kivien välissä loikoo iso vonkale. Huojuvat heinäkasvit ovat lujasti kiinni joen pohjassa, ja niiden hennot kukinnot kelluvat virran mukana veden pinnalla.

Rakkaani soutaa venettä tasaisin, verkkaisin liikkein. Aurinko leikkii veden kalvolla. Rantakaislikosta jokeen pulahtaa sorsapoikue, kuusi untuvikkoa ui jonossa emonsa perässä. Etenemme hiljaa, ja piisamikin uskaltautuu uimaan. Viipyilemme joella, nautimme auringosta.

Olemme ohittaneet joen kaartuvan mutkan, ja veneemme ui lähellä piennarta, kun tiheä lepikko rysähtelee. Hirvi ilmestyy rannalle. Se säikähtää venettä eikä tule veteen. Me jatkamme matkaa hitaasti soudellen, vaikka veneessä on perämoottorikin. Olen onnellinen, taivaan sinestä, auringon lämmöstä ja luonnon hiljaisuudesta sanattomaksi mykistynyt. Hymyilen soutajalle. Hän vastaa katseeseeni sanomalla hiljaa ”kulta” ja laskee airot taas veteen.

Tulemme joelta takaisin järvelle perämoottorilla vastavirtaan. Vene lipuu tasaisesti puksuttaen ohi vaalean hiekkarannan, jota aurinko on koko päivän lämmittänyt. Komeasarvinen, valkea poro ilmestyy metsän kätköstä ja asettuu lepäämään kruunupää pystyssä.

Mökin pihalla västäräkit hyppelevät pyrstöään keikuttaen. Käymme vielä järvellä siulomassa verkot. Saamme viisi siikaa, jotka paistamme ja syömme. Käyn laiturilta katsomassa kiikarilla paikkaa, jossa näimme valkean poron. Laskeva aurinko punaa hiekkarannan, jolla kruunupää vartioi kesäyötä. Järven yli kiirii kuovin huuto.

Kostea utu laskeutuu järven ylle, kesäyö on viileä ja äänetön.

Erämaajärvi, joki, hiekkaranta, metsä ja tunturit kaiken kauniin suojana jäivät ikuisesti mieleeni. Siitä tuli sieluni maisema, jonka ajatteleminen auttaa nukahtamaan illalla ja tuo unikuviini auringon kilon ja onnellisen tunnelman.

[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut novellit]