[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut novellit]

Pirkko Mattilan aiemmin julkaisemattomia kirjoituksia      

Nuorena kaunis nainen

Tauno oli leskimies ja asui suurta sukutaloa koiransa Reken kanssa. Yksinäisinä iltoina hänen mieleensä muistui lukioaika, jolloin hän oli palavasti rakastunut pitkänhuiskeaan Violaan. Kaverit olivat kateellisia, kun hän sai kävellä Violan kanssa jäätelöbaariin koulun jälkeen. Kotiinsakin hän toi kauniin Violan ja esitteli tälle isot turnipsipellot, jotka hän peri perheen ainoana poikana.

Tauno katseli vanhaa kuva-albumia. Luokkakuvissa Viola ja naapuritilan Kaarina seisoivat aina poikien kanssa takarivissä, koska olivat luokan muita tyttöjä pidempiä. Yhdessä kuvassa Violalla on leveä kesähame ja paljaat, pitkät käsivarret,  sen kuvan Tauno otti yhdellä heidän monista pyöräretkistään. Albumissa on monta tyhjää paikkaa, kuvat on revitty pois. Heidän ylioppilaskuvansa ovat samalla sivulla.

Taunolla oli silloin komea kihara tukka ja miehekkäät kasvot. Violan ruskeat hiukset ovat hajallaan ja ulottuvat hänen olkapäilleen asti. Ylioppilaslakki on hieman vinossa, yksi ruusu veikeästi lähellä kasvoja. Heistä olisi tullut komea pari.

Tauno laski albumin pöydälle. Vieläkin teki kipeää muistaa äidin sanat: ”Tähän taloon ei tarvita kaunista älypäätä, katsot sellaisen morsiamen, joka  saa kunnon myötäjäiset.”

Viola lähti Helsingin yliopistoon opiskelemaan, ja Tauno jäi viljelemään suvun peltoja. Aikanaan he löysivät omat elämänkumppaninsa, eikä yhteyttä enää pidetty. Naapuritilan Kaarina oli palannut  opintojensa jälkeen kotikaupunkiinsa. Hän tapasi joskus Violaa pääkaupunkiseudulla ja kertoi tämän kuulumisia.

Vaimon kuoltua vanha suola alkoi janottaa Taunoa. Kaarinan ja parin ryypyn rohkaisemana Tauno soitti  Violalle. He puhelivat niitä näitä. Viola oli kohtelias ja ystävällinen, mutta vähän etäinen.

Edellisistä tapaamisista oli kulunut neljäkymmentä vuotta. Monen puhelinkeskustelun jälkeen Tauno rohkeni ehdottaa tapaamista.
-  Mikääs siiinä, Viola venytti kirjaimia ja ehdotti pienen miettimisen jälkeen.
-  Tule käymään luonani Espoossa.

He sopivat tapaamisen seuraavaksi sunnuntaiksi, ja Viola antoi tottuneen autoilijan tavoin Taunolle tarkat ajo-ohjeet.
-  Tule illansuussa viiden – kuuden maissa, niin olen kotona, Viola sanoi haluten vaikuttaa menevältä ja kiireiseltä ihmiseltä.

Kun treffit oli sovittu, Viola tunsi itsensä iloiseksi teinitytöksi. Hän mietti, mitä tarjoaisi Taunolle, miten tulisi pukeutua ja käyttäytyä tulevassa tilanteessa. Hän ei ollut tapaillut miehiä nuoruusvuosiensa jälkeen. Aviomiehen kuoltua hän oli huomannut, että perheen yhteiset ystävät lakkasivat pitämästä yhteyttä häneen. Pariton ei saanut kutsuja juhliin ja illanistujaisiin. Viola päätyi suolaiseen iltapalapiirakkaan, jota tarjoaisi punaviinin kera. Aluksi kahvit ja vähän makeita leivonnaisia. Olisiko kuohuviini sittenkin paikallaan? Viola päätti ostaa kuohuviinipullon ihan varalta ja pari punaviinipulloa. Vaatekaapilla hän kävi läpi kaikki asunsa ennen kuin valitsi pitkän, mustavalkoisen kesähameen ja siihen sopivan valkoisen, vartaloa myötäilevän puseron. Viola oli aina huolehtinut hyvin kunnostaan ja terveydestään, hän oli tyylikkäästi ruskettunut ja hoikkavartaloinen. Häntä kehuttiin usein kauniiksi ja nuorekkaaksi.

Sunnuntaina Viola silitti sievän pöytäliinan ja kattoi pöydän kahdelle parhailla astioillaan. Juustopiirakka jäähtyi tiskipöydällä ja tuoksui herkullisesti. Viola kävi vielä suihkussa, tupsutti hajuvettä korvansa taakse, kampasi lyhyeksi leikatut hiuksensa huolellisesti ja laittoi kevyen meikin. Hänellä oli tyttömäinen olo, hän nauraa kihersi itsekseen niin iloisesti, että silmätkin tuikkivat.

Ennen viittä Viola oli valmis, istui ja odotti. Televisiosta ei tullut mitään erityistä, mutta Taunoakaan ei kuulunut. Lopulta Viola korkkasi viinipullon. Pettyneenä hän seisoi parvekkeellaan, naukkaili viiniä, katseli heinäkuun lämpimässä illassa kevyesti pukeutuneiden ihmisten  rientämistä kuka minnekin. Viola kaatoi itselleen toisen lasillisen punaviiniä. 

Aurinko oli punainen pallo, värjäsi ohuet pilvenlonkareet ja hehkui vielä lämpöä kivitalojen välistä, kun ovikello soi. Viola säpsähti, koska oli jo lakannut odottamasta vierasta. Nopeasti hän nousi tuolista, oikaisi itsensä ja riensi avaamaan.

Ovella seisoi tukeva, harmaapäinen mies yllään kesäpusakka, punainen silkkipaita ja liian pienet, likaiset farkut. Hänellä oli Alkon muovikassi kädessään.
-  Tässä minä nyt olen, Tauno sanoi hämmentynyt ilme turpeilla kasvoillaan.
-  Niinpä näyttää, käyhän peremmälle.

Viola ojensi kätensä ja vetäisi miehen äkkiä oven sisäpuolelle, etteivät naapurit näkisi hänen vierastaan.
-  Mua niin hermostuttaa, että piti ottaa vähän, niinku rohkaisua.
Viola nyökytteli päätään, ei tiennyt mitä sanoisi ja huomasi sitten kehottaa:
-  Ota takki yltäsi.

Tauno meni naulakolle, otti povitaskusta pullon ja kulautti siitä kunnon ryypyn ennen kuin ripusti takin henkarille. Lattialle lasketusta muovikassista hän otti kossupullon ja pani sen kotoisasti keittiön työpöydälle. Sen jälkeen hän otti pullon punaviiniä molempiin käsiinsä, leväytti hurmaavimman hymynsä, kumarsi suurieleisesti,  ojensi ne Violalle ja sanoi:
-  Nämä toin sinulle!
Lopuksi hän otti muovikassin lattialta, ruttasi ja nakkasi sen tiskipöydälle. 
-  Kiitos, nautitaan piirakan kanssa, Viola nauroi jo vapautuneesti.
-  Maistuisiko sinulle kahvi?
-  Tietenkin, ihan niin kuin rouva haluaa.
-  Voit käydä tuossa vessassa pesemässä kätesi, on ollut kuuma päivä, Viola yritti sanoa sen luontevasti, sillä häntä etoi vieraansa likaiset kädet.

Viola oli ladannut kahvipannun valmiiksi ja napsautti sen päälle. Tauno kävi kiltisti vessassa, katseli huoneistoa ja alkoi vähitellen rentoutua. Kahvia juodessaan he pääsivät keskustelun alkuun, muistelivat nuoruuttaan ja yhteisiä ystäviään. Viola kertoi perheestään ja näytti valokuvia. Tauno ei oma-aloitteisesti kertonut niin paljoa, mutta kysymyksiin hän vastasi innostuneesti. He juttelivat ja nauroivat. Molemmissa eli sittenkin sama tuttu ihminen, nyt vain vanhempi, erilaisen elämän elänyt.

Illan kuluessa Viola huomasi, että Taunon kossupullo oli tyhjentynyt ja tyhjiä viinipulloja oli siellä täällä.
-  Sinä et voi ajaa autoa, kun olet ottanut alkoholia, Viola huomautti.
-  Ei hätää, minä soitan pojalle, niin se käyttää Reken ulkona.
-  Missä ajattelit yöpyä?
- Täällä tietenkin, Tauno sanoi ja katsoi häntä veikeästi.

Viola ei vastannut heti. Epävarmuus sai Taunon hymyn muuttumaan nöyrän koiran katseeksi. Viola näki vieraan likaiset farkut ja hihastaan repeytyneen räikeän silkkipaidan. Miehen tukka oli pitkä ja tämä tuoksui tunkkaiselle hielle. 

Violan oli pakko mennä vessaan ja miettiä tilannetta. Hän katsoi peiliin ja kysyi kuvaltaan:  -  Pitääkö nyt itkeä vai nauraa?
Peili ei vastannut, Viola palasi olohuoneeseen.
-  Mennäänpä sitten petaamaan sinulle vierashuoneeseen ja sovitaan, että sinä nukut  siellä ja minä omassa makuuhuoneessani.
-  Joo sovitaan niin, Tauno oli huojentunut ja näpläsi kännykkäänsä.
-  Käytä Rekke ulkona, minä olen yötä semmosen naisen luona, joka oli nuorena kaunis.

Violan oli pakko kaataa itselleen lisää punaviiniä.
Seuraavana aamuna Viola heräsi vuoteessaan kiertyneenä täkkiinsä ja jonkun raskaan alle. Hän ei voinut liikkua, hän oli hiestä märkänä ja päätä särki. Viola kankesi itseään pois puristuksesta ja parkaisi: -  Herra Jumala!
-  Voi helvetti, toisen ääni vastasi.

Tauno makasi ilkosillaan poikittain Violan täkin päällä. Ihmeen vikkelästi hän pudottautui lattialle. Mies etsi vaatteitaan, mutta ei löytänyt. Hän konttasi takaperin kuin rapu pois huoneesta. Viola veti peitettä tiukemmin ympärilleen.

Aamuaurinko paistoi keittiön pöydän tyhjille pulloille, likaisille laseille ja lautasille olohuoneessa. Tähteeksi jääneen piirakan päällä surrasi kärpänen. Tauno keräili vaatteitaan, jotka hän oli ripotellut ympäri huoneistoa.
-  Häpeä nainen, olet krapulassa alastoman turnipsi-Taunon kanssa!

Viola irvisti peilikuvalleen, jolle oli miehensä kuoleman jälkeen tottunut puhelemaan. Hän antoi ylen, pesi kasvonsa hitaasti kylmällä vedellä, kampasi sotkuiset hiuksensa ja harjasi huolella hampaansa.

Tauno ilmestyi keittiöön nolon näköisenä ja viritti keskustelua.
-  Sinulla on kaunis koti.
-  Sinun kartanosi on kaksi kertaa suurempi. 
-  Siellä ei ole näin viihtyisää, ei ole naista, Tauno sanoi haikeasti.

Viola oli jo siivonnut juhlinnan jäljet ja laittanut heille aamiaista. Ulkona hehkui kuuma kesäpäivä, sisällä ääneen lausumaton suru. He söivät hiljaisina aamiaisen ja hyvästelivät kohteliaasti puolen päivän jälkeen. Uusia treffejä ei sovittu. 

[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut novellit]