[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut novellit]

Pirkko Mattilan aiemmin julkaisemattomia kirjoituksia 

Kaunista

Olen mieheni kanssa pyöräillyt kuulemaan oululaisen kuoron lauluesitystä ravintolan terassille. Ilta on lämmin, aurinko paistaa vielä. Pyyhimme hikeä otsaltamme reippaan pyöräilyn jälkeen ja liitymme iloisesti rupattelevien ihmisten joukkoon.
– Olipa taas kuuma päivä, huokailee joku.
– Ihanaa, otetaan vastaan lämmin, siitä saa niin harvoin nauttia, tuumailee hyvin ruskettunut nainen.
– Täällä on niin kaunista, kun on lämmintä ja valoisaa, toteaa Etelä-Suomesta tullut mies vieressäni.

Mieheni hakee juotavaa baarista. Kuorolaiset valmistautuvat esiintymään. Ihmisiä tulee koko ajan lisää. Monet pitävät Kirjoswingin esityksistä.

Hätkähdän ja liikutun nähdessäni miehen työntävän pyörätuolilla vaimoaan. Nainen on lyhyessä ajassa menettänyt liikuntakykynsä ja lähimuistinsa. Hän istuu tuolissa avoimin, tyhjän näköisin silmin. Mies on pukenut hänet sieviin vaatteisiin ja tuonut iloitsemaan kanssaan kauniista musiikista ja tuttujen tapaamisesta.
– Heidän lapsensa laulaa kuorossa, kuulen jonkun sanovan.

Heille tehdään tilaa ahtaalla patiolla, että äitikin näkisi ja kuulisi. Tämä pariskunta oli ”ihan äsken” työelämässä meneviä ja menestyviä ihmisiä. He odottivat eläkepäiviään toiveikkaina, niin kuin me kaikki vanhetessamme.

Nyt mies hoitaa sairasta vaimoaan omaishoitajana. Vapaata siitä työstä on vaikea saada, sairas on riippuvainen rakkaimmastaan. Hellästi mies vaimoaan hoivaakin, kertoo tälle koko ajan mitä ympärillä tapahtuu, taputtaa olkapäälle, on läsnä hänelle, vaikka he ovat ihmisjoukon ympäröimänä.
– Nyt meillä menee mukavasti, kun pääsimme vähän jaloittelemaan.

Heitä katsellessani ajattelen, että he ovat elämänsä aikana keränneet ja säilöneet mieleensä paljon hyviä muistoja ja keskinäistä rakkautta. Yhteisiä ilonaiheita ja myötäkäymisiä on ollut riittävästi antamaan voimaa vastoinkäymisen aikaan. Sairaus, joka voi tulla kenelle tahansa, etenee vähitellen, ja omainen kulkee rinnalla.
Lämmin kesäilta ja viehättävä musiikki kestävät aikansa. Ihmiset kiittelevät:
– Sepä oli kaunista!

Katson pyörätuolipariskuntaa, joka on menossa portille verkkaisesti tungoksessa edeten.  Kaunista on rakastamisen venyminen nuoruuden hurmasta vammaisen tai sairaan puolison kärsivälliseen hoitamiseen. En sano sitä ääneen, ajattelen vain.

[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut novellit]