[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut novellit]

Pirkko Mattilan julkaisemattomia kirjoituksia  

Harmaiden panttereiden ehdoilla

Digitekniikka pimentää monta televisiota

Sanomalehti Kalevan pilapiirtäjä Jarin piirros lauantaina 24.11.2007:
”YLE:n isomahainen pääjohtaja on saanut tiedon, että TV-lupia on maksettu 50 000 viimevuotista vähemmän. Hän sanoo Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungerille: Kynnys puuttua asioihin laillisin keinoin on madaltunut. Junger vastaa hämillisen näköisenä: TV:n pakkokatsomislaki on ehkä liian järeä toimi.”

Lupamaksunsa maksamatta jättävistä talouksista suurin osa on vanhuksia, joilla televisio pimenee digitekniikkaan siirryttäessä. Se tuo heille enemmän mielipahaa kuin rahansäästöä, sillä iäkkäät ihmiset ovat tottuneet viihtymään television äärellä. Televisio pysyy pimeänä ilman monimutkaista digiboxia.

Monia nuoriakin ihmisiä arkipäivän tekniikka hermostuttaa. Käyttöohjeet ovat monimutkaisia, ne sisältävät vaikeita termejä tai ovat englanninkielisiä.

Olin mieheni kanssa ostamassa digi-boksia isossa alan liikkeessä.
-   Mitenkähän tätä oppii käyttämään, uksin puoleksi itsekseni.
-   Tämä on ihan älyttömän heleppo malli, myyjä valisti minua iloisesti.
Koska ostos oli välttämätön, mieheni katsoi minuun ja kannusti:
-   Pitäähän meidänkin selvitä ”ihan älyttömän helepon” laitteen kanssa, että  emme nolaa itseämme.

Monen päivän ohjeiden lukemisen jälkeen mies sanoi osaavansa tallentaa  TV-ohjelmia, mutta koskaan en niitä nauhoituksia nähnyt. Oli pakko opetella itse käyttämään digiboxia. Poikamme neuvoi minua kädestä pitäen, mutta oikein hyvin se ei suju vieläkään. Televisiomme ei kuitenkaan ole pimentynyt. Yksin asuva vanhus ei ehkä uskaltanut yrittääkään opetella digiboxin käyttöä ja jätti lupamaksunsa maksamatta. Nyt hän on entistä yksinäisempi.  

Go-go, slow-go vai no-go

Viime talvena postilaatikkooni tuli ihan ilmaiseksi uusi lehti ”Ikioma”. Lehden yläreuna informoi sen aiheiksi: koti, perhe, hyvinvointi, turvallisuus ja vapaa-aika. Niistähän me kaikki olemme kiinnostuneita, joten ilahduin saamastani kauniskantisesta painotuotteesta ja ryhdyin lukemaan sitä heti.

Sivuilla 22-23 oli humoristisella piirroskuvalla varustettu Minna Korvan ja Soile Valan kirjoittama artikkeli:
Tulossa suuri senioribuumi
Kun suuret ikäluokat jäävät pian eläkkeelle, on ilmassa suuren muutoksen tunnetta. Pian maassamme on ensimmäistä kertaa tilanne, jossa senioreita on enemmän kuin junioreita. Yli kahden miljoonan 50+ikäisten määrä kasvaa huimasti.”
Kaupankäynti on senioriviritetty 
Suurten ikäluokkien edustajilla on jatkossa paljon rahaa, ja he haluavat käyttää sitä omaksi ilokseen”. ….
Senioriasunnot yleistyvät 
Harmaat pantterit haluavat välttää huonokuntoisen vanhuuden sairaalasängyssä… Tulevaisuuden senioriasunnoissa Webbikamerat ja videoneuvottelut mahdollistavat kanssakäymisen kasvotusten etähoitohenkilökunnan kanssa”…..
Go-got ehtivät ja jaksavat 
Aktiiviset seniorit panostavat kulttuuriin, matkustamiseen ja ihmissuhteisiin. Osasta kehittyy vauhdikkaita kulinaristeja ja toiset panostavat superisovanhemmuuteen.”

Tässä kohtaa minun piti jo hengähtää. Olen varmasti jälkeenjäänyt vanhanakin, kun en ymmärrä harmaata pantteria tai go-go:ta, ja superisovanhemmuuskin tuntuu kummalliselta sanalta. Mutta ei huolta, kirjoittajat ovat arvanneet kohtaavansa tyhmiä lukijoita ja laittoivat sivun yläreunaan lyhyen seniorisanaston.

”Ikäihminen = yli 60-vuotias
Seniori = terve ja aktiivinen 60-80-vuotias
Vanhus = yli 80-vuotias, huonokuntoinen
Harmaa pantteri = suurten ikäluokkien edustaja
Go-go = aktiivinen seniori, joka ajaa prätkällä ja käy kulttuuririennoissa
Slow-go = seniori, jonka vauhti on hidastunut, mutta hän pärjää omillaan
No-go = vanhus, joka tarvitsee hoitoa.”

Sana vanha, vanhempi tai ikääntynyt eivät kuulu listaan. Vanhuutta määrittelevät termit kuvaavat yli 60-vuotiaiden menemisen (go) vauhtia ja kuluttamista. Onko vanha ihminen vain kuluttaja, jota tarvitaan markkinoiden pyörittämiseen? Ikääntyvät ihmiset ostavat tuotteita ja palveluja, mutta he tarvitsevat lisäksi yhteiskunnan palveluja, jotka kustannetaan verovaroilla. Tekniikkako korvaa välttämättömät  ihmisen hoitopalvelut tulevaisuudessa?

Mietin mihin ryhmään kuulun? En voi mieheni kanssa elää seniorikuluttajien rahakasta vauhtielämää. Emme golfaa tai matkustele usein ulkomailla, emme ole go-go. Olemme liian vanhoja kuuluaksemme harmaisiin  panttereihin. Suuret ikäluokat ovat syntyneet vuosina 1945–1950. Olemmeko slow-go mummo ja ukki? Mielestäni olen ihan tavallinen yli kuusikymppinen nainen ja isoäiti enkä edes super? Vallassa olevat harmaat pantterit tai lapsemme meidät määrittelevät.

Jokainen tuntee kehossaan milloin on slow-go tai no-go. Ihmettelen miksi asia pitää sanoa englanniksi. Ihmisen vanhuutta, kuntoa ja elämäntapoja voidaan kuvata täsmällisesti ja kohteliaasti monilla suomenkielen verbeillä ja adjektiiveilla.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ei enää tule toimeen ilman englanninkielen  osaamista. Se on tietysti selvää nuorille, mutta keskuudessamme elää vielä paljon niitä, jotka eivät ole opiskelleet englantia, tai meitä, jotka olemme hatarat kouluopinnot jo unohtaneet.

Onneksi tulevaisuudessa kaikki on toisin. Jo ”viiskareissa” eli viisivuotiaiden päiväkotiryhmissä opitaan vähän englantia. Tulevat polvet eivät edes tiedä mitkä sanat kuuluvat suomenkieleen ja mitkä ovat suoraan englannista lainattuja. Kestää parikymmentä vuottaa saattaa hautaan meidät ”sivistymättömät” suomea puhuvat kansalaiset. Puhutaankohan täällä virallisena työ- ja asiointikielenä sitten ainoastaan englantia?

Minulle riittää loppuelämän riesaksi miettiä, millä ”kapulalla” mitäkin laitetta ohjataan. Kun sen unohtaa, pimenee televisio, eikä lupamaksurahallakaan osaa enää tehdä mitään kivaa.

[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut novellit]