Risto tulee hotellille hyvissä ajoin iltapäivällä. Hän järjestelee vaatteensa kaappiin ja työpaperinsa siististi kirjoituspöydän kulmalle. Pikkupöydälle hän asettelee ostamansa suklaarasian ja viinipullon. Kukkia hän ei raaskinut ostaa, koska viipyisi hotellissa vain yhden yön. Hän noutaa lasit kylpyhuoneesta, toteaa huoneen siistiksi ja vilkaisee kelloaan.
- Tässähän ehtii ottaa puolen tunnin nokoset.
Riston naamalle leviää hyväntuulinen hymy. Hän ajattelee Tuijan sinisilmiä, avointa katsetta, pitkiä hiuksia ja vartalon pehmeyttä. Odotus tuntuu mukavalta, oikein kutkuttaa.
Risto kuulee koputuksen unen läpi.
Hän ponnahtaa ylös vuoteelta, suoristaa päiväpeiton, pysähtyy peilin eteen, korjaa solmionsa asentoa ja sukii hiuksiaan. Hymyillen hän avaa oven.
- Terve, huomasin autosi takapihalla, lähdetkö syömään, kysyy työkaveri, joka on sattumalta samassa hotellissa.
- Tuota, minä en vielä tule syömään, odotan vierasta, Risto vastaa vähän hämillään.
Työkaveri ymmärtää yskän ja poistuu enempiä kyselemättä.
Pian ovelle koputetaan uudestaan. Tuija livahtaa nopeasti sisään. Hänen poskensa hehkuvat raikkaasta ulkoilmasta ja jännityksestä.
- Hei, pääsit tulemaan, tervetuloa kulta.
Risto ottaa Tuija takin, panee sen huolellisesti vaatepuulle ja naulakkoon, sitten hän sulkee Tuijan syliinsä.
Tuija seisoo huoneen ovella ja juttelee:
- Kaunis, viihtyisä huone, ja saat olla täällä ihan yksin.
Hän huomaa juoman ja suklaan.
- Sinulla on täällä kaikkea, kyllä reissumiehen kelpaa!
- Sinua varten kulta, ole hyvä, muistan, että pidät suklaasta!
- Ja lohikeitosta, muistatko senkin, kysyy Tuija ilkikurinen hymy kauniilla huulillaan.
Heillä on yhteisiä muistoja. He ovat tavanneet jo muutaman kerran. Risto käy täällä työmatkoillaan. Risto muistaa hyvin ensimmäisen illan.
Hän oli salilla syömässä, kun viereiseen pöytään tuli kolme nuorta naista iltaa istumaan. Naiset tutkivat kauan ruokalistaa ennen kuin tilasivat. He supattivat ja kikattivat keskenään kuin koulutytöt. Risto tanssitti kaikkia tyttöjä, mutta viihtyi parhaiten kauniin Tuijan kanssa.
Yhtäkkiä Tuija katsahti kelloaan ja sanoi säikähtäneenä:
-
Minun pitää mennä, lastenvahti ei voi viipyä myöhään.
Risto olisi halunnut vielä pidellä häntä tanssilattialla. Kun Tuija lähti kotiinsa ei tanssiminen enää huvittanut Ristoakaan.
Nyt he ovat taas yhdessä. Riston sydämessä läikähtää lämpimästi.
- Minä jäin koukkuun sinuun, huokaa Tuija ja astuu huoneeseen.
Myöhemmin illalla he menevät ravintolaan syömään.
- Yksi lohikeitto ja kaksi valkoviintä, sanoo Risto tarjoilijalle, sytyttää savukkeen ja vetää hyväntuulisesti huokaisten pitkät sauhut.
Tarjoilija tuntee vakituisen asiakkaansa. Hän tuo ison kulhollisen keittoa ja hymyilee merkitsevästi.
- Ihanaa, kermaista lohikeittoa, maista sinäkin, sanoo Tuija lusikoidessaan höyryävää keittoa.
He katsovat toisiaan syvälle silmiin. Tuija ojentaa lusikalla keittoa pöydän yli Riston suuhun.
- Anna vielä, maistuu niin hyvältä, sanoo Risto ja työntää päätään lähemmäksi Tuijaa.
Keittoa riittää kummallekin, vaikka heillä on vain yksi lautanen ja yksi lusikka.
He ehtivät tanssia pari peliä, sitten Risto saattaa Tuijan hotellin takaovelle. Hämärässä käytävässä he vielä suutelevat hyvästiksi.
- Soitathan taas?
-
Soitan, soitan tietenkin kulta, olet niin ihana.