[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]

Pirkko Mattilan julkaistuja kirjoituksia

Elämäntarina-lehti 3/10

TURHA REISSU

Kävelen reippaasti Valtatieltä patosillan yli Hupisaarille. Yöllinen lumisade on jäänyt puiden oksille, jotka valkeina ojentelevat kohti aamun harmaata taivasta. Puistosta tulen Kirkkokadun päähän. Haluan ohittaa nopeasti tyttölyseon, jonka lämpimissä luokkahuoneissa alaluokkien tytöt ja lukion neidit istuvat oppitunneillaan.

Koko edellisen syksyn kävin koulussa vastenmielisesti ja olin usein sairaana. Koulussa jännitin kokeita niin, että voin huonosti. Pyörryin aamuhartaudessa, ja minut vapautettiin rivissä seisomisesta. Pelkäsin muutamaa opettajaa, niin etten osannut vastata heidän kysymyksiinsä. Olin tullut toisesta kaupungista tähän kouluun. Jäin luokalleni, vaikka luulin selviäväni ehdoilla. Kaverini olivat nyt viidennellä luokalla, eikä minulla ollut ystäviä tässä luokassa.

Koulumatkoilla jäin seisomaan patosillalle. En halunnut mennä kouluun, en voinut palata kotiinkaan. Katselin Oulujoen virtaamista padon viereiseen juoksutusaltaaseen. Virta oli voimakas, se teki pyörteitä rynnätessään supistuvaan uomaan. Minun teki mieli hypätä ympyrän keskelle, päästä syvälle joen hiljaiseen hyväilyyn. Virran pyörre oli kuin karuselli ja tuli päivä päivältä kutsuvammaksi. Se vapauttaisi kaikista huolista. Ei enää tyttölyseon ahdasta ilmapiiriä, opettajien halveksuntaa, eikä luokkatovereitten ihmettelyä kummallisesta perheestäni. Ei enää häpeää huonoista koenumeroista, vanhoista vaatteista tai rahattomuudesta, kun toiset menivät ruokatunneilla syömään Lentävään Lautaseen tai Antellin kahvilaan, ja minä juoksin kotiini syömään kaurapuuroa.  

Tammikuussa katselen taas valkean maiseman keskellä sulaa, tummaa virtaa. Sen kutsu on houkuttava. Katselen sitä pitkän tovin, kuvittelen näkeväni kasvoni veden tummassa pinnassa. Kun kuvani häviää virrasta, sylkäisen siihen ja teen päätöksen.  

Rehtori juoksuttaa minua kolme kertaa kansliassa erotodistusta pyytämässä. Hänen mielestään minulla on kaikki edellytykset menestyä koulussa.
-  Sinulla on hyvä arvosana suomen kielessä ja kirjoitat hyviä aineita. Miksi kielet tuottavat sinulle vaikeuksia?

Hän ei odota vastaustani, kysyy enemmän itseltään kuin minulta ja jatkaa:
-  Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?
-  Pyrin seminaariin tai kauppakouluun.

Olin tehnyt suunnitelman ja miettinyt vastaukseni. Selitykseksi soperran vielä:
-  Meidän perheessä neljä käy oppikoulua. En minä voi vuosikausia täällä olla.
-  Etkö lukuvuotta loppuun?
-  En, haen työpaikkaa.
-  Minä en ymmärrä, ei meidän koulusta kukaan ole näin lähtenyt.
Rehtorin äänestä kaikuu syvä paheksunta.
-  No, toivotan menestystä elämääsi. Hyvä, että haluat opiskella.

Ohitettuani koulun tulen kirkon nurkalle, josta oikaisen Fransenin puiston läpi ja suuntaan kohti torin rantaa. Linja-autoasemalla ostan matkalipun Raaheen ja etsin oikean laiturin.  Linja-auto lähtee pian ja sen moottori puhaltaa lämmintä ilmaa kylmille jaloilleni. Istun ikkunapaikalla, josta katson talvista kaupunkia. Auto ajaa keskikaupungin läpi, sitten talot ovat väljemmillä tonteilla, ja kohta näen vain lumisia peltoja ja niitten välissä metsäsaarekkeita. Limingassa tunnistan emäntäkoulun, jossa sisareni opiskelee, sitten tulee pelkkää metsää ja suota.

Suljen silmäni ja kuvittelen itseni koululuokkaan. Olen pukeutunut harmaaseen hameeseen ja harmaasta langasta neulottuun villatakkiin, jossa on viininpunaisella langalla kudotut, runsaat koristekuviot. Kirjoitan kauniita kirjaimia liidulla mustalle taululle. Oppilaat kirjoittavat niitä vihkoihinsa. Sitten otan karttakäärön, asetan sen puiselle karttatelineelle ja nostan narusta vetäen telinettä ylöspäin. Kohta oppilaiden edessä seisoo koko Suomi rullalta ojentuneena. Minä osoitan karttakepillä kaupunkeja, jokien uomia ja järviä. Oppilaat viittaavat innokkaasti, ja luokassa vallitsee iloisen oppimisen tunnelma. Aurinko paistaa luokan isoista ikkunoista hirsiseinälle. Se valaisee kahteen suoraan riviin nastoilla kiinnitetyt lasten piirustukset. Katson niitä ja minun tulee kuuma.

Alan riisua villatakkia, ja herään. Olen haaveillessani nukahtanut ikkunaa vasten. Linja-auton seiniä kiertävä lämmityslaite puhkuu jo liian kuumaa ilmaa. Minulla on hiki talvitakissa ja paksu myssy päässäni. Riisun lakin ja avaan takkini napit. Hymyilen haaveelleni, joka jatkui unessa. Opetin omassa alakoulussani pukeutuneena ihanan Hilkka-nimisen opettajani vaatteisiin.

Olen perillä liian aikaisin. Pitää kuluttaa tunti, että olisin paikalla sovittuun aikaan. Tekee mieli kuumaa juotavaa, mutta taskussani on vain muutaman kolikko, jotka pitää säästää paluumatkalle. Tuuli pieksää kasvoja ja varpaitani palelee, kun kävelen kohti meren rannassa olevaa taloa. Taivas on kirkkaan sininen, se enteilee pakkasen kiristymistä. Pihalla on paljon huurteisia koivuja, ne näyttävät upeilta kirkasta taivasta vasten. Kaunis piha kesälläkin, tänne haluan, ajattelen toiveikkaasti.

Seison oven takana ja epäröin koputtaa. Korkeassa ovessa lukee rehtori. Katson vielä kelloa. Olen paikalla täsmälleen sovittuna aikana. Ylläni on talvitakki, mutta en tiedä mihin voisin jättää päällysvaatteeni. Puistelen lunta olkapäiltä, otan lakin käteeni ja kampaan hiukseni. Sitten koputan napakasti jykevää ovea.

Minut kutsutaan sisään. Ison huoneen perällä iäkäs mies istuu pöytänsä takana rillit nenällään. Hän katsoo minua silmälasiensa yli kurkistaen ja kehottaa istumaan, ei pyydä riisumaan takkia. Poskiani polttelee.

Rehtori ottaa käteensä lähettämäni kirjeen ja todistusjäljennökset, lukee niitä ja katsoo minuun. Tunnen kutistuvani tuolilla. Minua palelee, vaikka äsken olin kuumissani.
-  Ei näillä papereilla mitään tee.

Rehtori on noussut tuolistaan, seisoo pöytänsä takana ja katsoo minua tiukasti silmälasiensa yli vahvistaen sanomansa. Samalla hän ojentaa paperit ja kätensä hyvästelyyn. Hän puristaa kättäni pitkään ja lämpimästi.
-  Jatkakaa koulunkäyntiä ja tulkaa sitten uudestaan.
Katson häntä rohkeasti silmiin, kättelen ja yritän näyttää varmalta.
-  Ehkä nämä kelpaavat jonnekin muualle.
Työnnän kirjekuoren laukkuuni ja poistun talosta.
-  Turha reissu, olisihan minun pitänyt tietää, että tähän seminaariin vaadittiin keskikoulun päästötodistus, sanon itselleni pihalla. Särkynyt unelma puristaa kurkussa.

Kävelen merenrantakaupungin lumisia katuja. Nälkäisenä katson kadunvarren kahvilaan. Ostan paluulipun ja lasken kolikot. Kaupasta saan niillä yhden munkin. En kehtaa syödä sitä myymälässä. Menen takaisin kadulle, etsin tuulensuojaa korkeasta lauta-aidasta. Sokeri tarttuu itkusta märkiin poskiin.

[Pirkko Mattilan sivulle]  [Muut julkaistut]