Taivas on huikaisevan sininen ja maisema hohtavan valkoinen. On kevättalven aurinkoinen aamu. Yöllä on satanut uutta lunta. Lumikiteet ovat suuria ja pehmeitä. Puhtaan valkoisina ne peittävät maaston. Hiihtohissit lähtevät liikkeelle ja pudistavat pehmeää lunta yltään. Koskematon rinne houkuttelee hiihtäjää piirtämään suksilla omat jälkensä sen pintaan. Kirpeä pakkanen aamulla lupaa hyvää laskettelupäivää.
Tunnin kuluttua huomaan muidenkin ymmärtävän tämän nautinnon. Hisseille kertyy jonoja. Hätäisimmät etuilevat. He ovat tulleet laskemaan mäkeä, suorittamaan urheilua. He eivät näe kaunista maisemaa tai ihanaa taivasta.
Minä olen rinteessä yksin. Menen ankkurihissillä usein pikkupoikien kanssa. Pojat ovat puheliaita ja välittömiä, kokonaan keskittyneitä harrastukseensa. Aikuiset laskettelijat ovat niin liimautuneita kaveriinsa, ettei heidän seuraansa mahdu edes hississä. Oikeastaan olen siitä ihan tyytyväinen. Saan olla omissa oloissani, eikä minun tarvitse keskustella säästä ja rinteen kunnosta kenenkään kanssa.
Minulla on kausilippu Rukan hisseille. Käyn rinteessä joka kerta, kun olen mökillämme hiihtokauden aikana lokakuun lopusta vappuun. Saan liikuntaa, mutta rentoudun muutenkin. Mietiskelen elämän menoa. Tunturin laella, kirkkaan sinisen, laajan taivaan alla arkiset huolet kutistuvat.
Tätä maisemaa olen väsymättä katsellut yli 15 vuotta. Laskettelukeskusta rakennetaan, mökkikyliä laajennetaan, ja lähimaisemat ovat muuttuneet vuosien aikana. Se on ihmisten työtä. Se mahdollistaa tämän harrastuksen yhä suuremmille joukoille ja toimeentulon paikallisille asukkaille. Matkailuelinkeino on tärkeä osa kansantalouttamme ja lisäksi vientituote. Ulkomaalaiset ovat löytäneet kauniin talvemme, ja moni nuori saa työpaikan.
Luonnonsuojelijat ovat huolissaan rinnekeskusten laajenemisesta ja koskemattoman luonnon vähenemisestä Suomessa. Kun katson maisemaa Rukan laelta, näen koskemattomia metsiä, järviä ja vaaroja ja tuntureita niin kauas kun silmä kantaa.
Vastapäätä Rukaa on suojeltu vaarajono Valtavaara. On ihan hyvä, ettei sitä ole uhrattu laskettelurinteiksi. Kaikki rakentaminen on keskitetty Rukan rinteisiin ja ympäristöön.
Valtavaaralla on hoidettu hiihtolatu huipulle asti ja asiallinen taukokota lähellä huippua. Huipulla on vanha palovartijan kämppä. Siellä on vieraskirja, johon olen päässyt pari kertaa nimeni kirjoittamaan. Siellä, koskemattomassa, suojellussa luonnossa ei koskaan ole tungosta. Ihmettelen, miksi luonnonsuojelijat vaahtoavat suojelua Helsingissä, mutta eivät jaksa hiihtää tästä ihanuudesta nauttimaan.
Valtavaara on yhtä korkea kuin Ruka. Sen huipulta näkyy Riisitunturi laajan Kitkajärven kupeessa. Kaukana siintävät Venäjän tunturit, joista erottuu paljaslakinen Nuorunen. Ei näy asutusta, mikään ei riko koskematonta korpea.
Pienet kylät, jotka jo ammoin ovat olleet näillä seuduilla, kätkeytyvät metsien siimekseen. Osa niistä on autioitunut. Muutamat kylät ovat kehittyneet asutuskeskuksiksi, jossa viljellään maata, hoidetaan karjaa ja työskennellään palveluammateissa. Turistit ja mökkiasukkaat ovat siellä elämisen ehto.
Joulukirkossa käymme aina Käylässä. Rajaseutukirkko on rakennettu 1950-luvulla. Kirkkosaliin mahtuu noin kolmesataa kuulijaa. Jouluaaton hartaudessa meitä on vielä enemmän. Suurin osa ihmisistä on mökkiläisiä laajalta Käylän, Oulangan, Kitkan ja Rukan alueilta.
Paikkakuntalaiset arvostavat jouluaaton hartautta polttamalla kirkkomatkan aikana jätkänkynttilöitä pihoillaan. Tien varrella, 15 kilometrin matkan jokaisessa pihassa palaa komea soihtu ja ikkunoissa sähkökynttilöitä. Myös Rukan rinteet on juhlavalaistu. Kaukaa kirkkotieltä katsoen Rukatunturi näyttää jättiläisen joulukuuselta. Sellaista valojen ja soihtujen määrää pimeässä talvimaisemassa ei varmasti näe muualla. Se on ylistys Suomen pimeälle ja kylmälle talvelle ja joululle!
Talvi on minulle rakkain vuodenaika. Pidän tietenkin myös kesän lämpöisistä päivistä, kevään valoisista öistä ja syksyn aurinkoisesta ruskasta. Kesän hellepäivät eivät satu loma-aikaan, niitä odotetaan ja usein petytään. Kevään valoisuuteen kuuluu myös kylmät tuulet ja luonnon ankeus lumien sulettua. Kevät on mielestäni pelkkää kesän odotusta, eikä aurinkoisia päiviä voi merkata allakkaansa.
Talven kylmyys ja pimeys sattuvat varmasti joulun aikoihin, sen odotuksessa ei pety. Talven nautittavuus on pukeutumiskysymys, jos on pukeutunut lämpimiin vaatteisiin, tarkenee varmasti.
Iltapäivän sininen hetki tulee vain pakkasella, kun taivas on pilvetön. Auringon juuri laskettua näyttää valkoinen vaaramaisema vajaan puoli tuntia ihanan siniseltä. Joulukuussa sen näkee maisemassa puoli neljältä, tammikuussa neljän aikoihin. Usein sammutan mökin valot ja sytytän kymmeniä tuikkuja täydentämään sinisen hetken lumoa.
Päivänvalon lyhyys sallii ihmiselle rauhoittumisen, joka on tarpeellista kiireisessä elämänrytmissämme.
Kevättalvella valo ja aurinko ryntäävät tajuntaamme tuoden energiaa ja elämänvoimaa. Se alkaa jo maaliskuussa ja kestää vappuun asti, joten aurinkopäiviä riittää, vaikka välillä pilvet peittävätkin maiseman.
Mieluisin vuodenaikani on siis ihana talvi. Se tulee varmasti, on ensin kylmä ja pimeä, sitten kylmä ja valoisa. Onnellinen se, jonka odotukset täyttyvät! Talven odotukseen en koskaan pety.