Pari vuotta sitten lintuinfluenssa huolestutti koko maailmaa, koska lääketehtaat näkivät siinä hyvät markkinat. Depressio ei näytä hetkauttavan edes kansanterveydestämme vastaavia päättäjiä, vaikka se aiheuttaa yhä enemmän nuorten kuolemia ja keski-ikäisten sairauseläkkeitä. ”Kylähulluja on aina ollut keskuudessamme, ne eivät kalliita terapiahoitoja tarvitse, ymmärtävät itse ripustautua koivun vahvaan oksaan”, totesi taannoin arvostettu kansanedustaja. Jokelan koulusurmat herättivät kansalaiset huomaamaan nuorten mielenterveysongelmat. Olisiko jo aika huomata, että mielen sairaudet aiheuttavat inhimillisiä kärsimyksiä kaikenikäisille ihmisille?
Masennus, skitsofrenia, persoonallisuus- ja paniikkihäiriöt vaietaan olemattomiksi. Kun lapselle tulee vaikeuksia koulussa, vanhemmat saattavat hävetä ja kieltää avun tarpeen. Ongelmista luullaan päästävän kasvatuksella ja valvonnalla, ja joskus se auttaakin. Hovikelpoinen diagnoosi on ADHD, jota epäiltäessä lapsi tutkitaan. Useimmat tutkituista lapsista ovat terveitä, vilkkaita ihmisen alkuja, jotka tarvitsevat vain selkeitä rajoja ja enemmän aikuisen aitoa läsnäoloa. Asiantuntija saa vanhemmat ottamaan enemmän vastuuta lapsensa kasvatuksesta.
Suomessa jokainen saa hoitoa akuuttiin sairauteensa, vaikka olisi sen elämäntavoillaan itse aiheuttanut. Kela korvaa osan hoitokuluista. Useat sairaudet, esimerkiksi diabetes, vaativat hoitoa ja lääkitystä koko elämän ajan. Fyysisille sairauksille osataan mitoittaa lääkitys ja kuntoutus potilaan oireiden mukaisesti. Potilas pysyy työkykyisenä eläkeikään asti ja elää hyvää elämää sairaudestaan huolimatta.
Moni sairastaa depressiota eriasteisena koko elämänsä ajan, eikä saa koskaan oikein mitoitettua hoitoa. Hänen työsuorituksensa ovat epätasaisia, hän on usein sairauslomilla, ja hänet irtisanotaan ensimmäisenä, kun työpaikassa saneerataan. Masentunut aikuinen on yksinäinen ja onneton. Masentuneen nuoren opinnot eivät edisty, hän ei menesty työssä, ja hänen harrastuksensa yksipuolistuvat esimerkiksi pelaamiseen. ”Ota itseäsi niskasta kiinni ja tee töitä”, sanovat vanhemmat. Heistä näyttää, että nuori laiskuuttaan tuhlaa aikaansa. Pettymys omaan lapseen hävettää, eikä ymmärretä nuoren masennusta sairaudeksi. Fyysisesti vammaista, syöpää, sydäntautia tai diabetestä sairastavaa lastaan kohtaan vanhemmat tuntevat myötätuntoa ja tukevat arjen asioissa tämän iästä riippumatta. Miksi näin ei tapahdu, kun diagnoosi on depressio?
Nyt on huomattu, että tuhansia nuoria ”katoaa” peruskoulun jälkeen. He eivät jatka opintoja, eivätkä tee tai hae työtä. Kaleva kirjoitti 3.11.2007: ”Oulussa toimeentulotuen varassa elävistä kansalaisista on 35 % alle 24-vuotiaita. Suurin osa heistä on päihde- tai mielenterveysongelmaisia. Kaupunki on nyt palkannut viisi erityistyöntekijää ohjaamaan ja kannustamaan näitä nuoria työhön tai opiskeluun.”
Nuoria etsitään ja houkutellaan opintoihin tai työpajatoimintaan, sillä välinpitämättömät ja syrjäytyneet ovat tietämättään itsemurhakandidaatteja. Ohjaaja on konkreettinen apu. Toivottavasti näille nuorille tarjotaan myös psykoterapiaa, jotta he pysyisivät työ- tai opiskelupaikassaan, kun ohjaaja ei enää pidä kädestä kiinni.
Monen masentuneen ongelmat ovat alkaneet jo päiväkoti-iässä. Asiantuntijoiden mukaan varhainen kuntoutus auttaa ihmistä kasvamaan terveeksi aikuiseksi. Kun ihminen tunnistaa avuntarpeensa, saa terapeutin ja alkaa selvitellä elämäänsä, hänellä on mahdollisuus eheytyä ja elää tavallista elämää. Kela kustantaa terapiaa kaksi vuotta. Juuri silloin terapeuttinen työskentely saattaa olla vasta alussa. Vuosikymmenien ongelmat eivät ratkea kahdessa vuodessa.
Terapia ei ehkä poistakaan sairautta, mutta riittävän pitkään jatkuvana se ylläpitää ihmisen työkykyä ja elämänhalua. Kela ei lopeta vammaisen kuntotutusta tai diabetespotilaan hoitoa kahden vuoden kuluttua, mutta psykoterapiapotilaan hoito lopetetaan. Psykoterapeuttista kuntoutusta ei mitoiteta yhteensopivaksi potilaan hoidon tarpeen kanssa, niin kuin fyysisissä sairauksissa. Lainsäätäjät uskovat tietävänsä, että kaksi vuotta terapiaa riittää kaikille, vaikka itsemurhatilastot kasvavat ja sairauseläkkeen saajista suurin osa on mielenterveyspotilaita.
Masentuneet keski-ikäiset sinnittelevät työelämässä uupuneina sairauslomien, pätkätöiden, vuorotteluvapaiden ja muiden jaksamistaan tukevien konstien turvin. He juoksevat vuosia lääkäreillä selkävaivojen, vatsakipujen, verenpaineen tai päänsäryn takia. Kun lääkäri ehdottaa potilaan psyyken hoitamista, potilas loukkaantuu. ”Enhän minä hullu ole.” Hän saa pillereitä kipuihin, jotka eivät hellitä.
Menettäisikö hän työpaikkansa jos menisi terapiaan? Monet psykoterapian käyneet voivat todistaa, että ura on jatkunut. Terapian eväillä ihminen on kehittynyt myös työssään. Kela ei korvaa kaikkia terapian aiheuttamia kuluja. Mieltään hoitavan on sitouduttava itsekin maksamaan psyykensä tervehtymisestä. Mielen virkistykseksi käytetään paljon rahaa matkoihin ja muihin elämyksiin. Miksi ihminen ei käytä sitä mielenterveytensä hoitamiseen, vaikka henki menisi? Ja joskus se meneekin.
Burnout-termi keksittiin joskus 1980-luvun lopulla, kun hyvissä asemissa olleita ihmisiä sairastui työpaineiden alla uupumukseen. Loppuun palaminen on hyväksytty sairaus, osoitus ahkeruudesta ja menestymisestä. Burnoutista paranee muutaman kuukauden sairauslomalla, puolisoa vaihtamalla tai matkailulla. Jos ei parane, on out julkisuudesta, jopa ystäväpiiristä. Vaikeasti masentunut ihminen ei parane muutamassa kuukaudessa, hän tarvitsee vuosien hoitoa ja läheistensä tukea.
Masennus on koko yhteiskunnan ongelma. On käsittämätöntä matematiikkaa, että yli 110000 kansalaista on sairauseläkkeellä mielenterveysongelmien vuoksi. Näistä diagnooseista alkoholiongelmat, skitsofrenia, neuroosit ja persoonallisuushäiriöt ovat vain murto-osa. Suurin osa työkyvyttömistä on eriasteisia depressiopotilaita. Noin 40 % masentuneista haluaisi palata työelämään, mutta ei kuntoudu. Potilas ei saa, tai ei itse sitoudu niin pitkäkestoiseen psykoterapeuttiseen kuntoutukseen, että tervehtyisi työkykyiseksi. Viime vuonna mielenterveyspotilaiden eläkkeet maksoivat yhteiskunnalle 400 miljoonaa euroa. Olisi taloudellista kuntouttaa ne tuhannet 40-55-vuotiaat ammattitaitoiset työntekijät, jotka jo oman kunniansa vuoksi haluaisivat hoitaa itsensä terveiksi ja tehdä työtä eläkeikään asti. Siinä täyttyisi tämän ajan peräänkuuluttama ihmisen arvokas ja hyvä elämä.
Ihminen sairastaa monioireista depressiota lopun elämäänsä. Nuorella masentuneella on edessään koko elämä kärsimystä ja sairaita, työttömiä päiviä. Hän käyttää lääkkeitä ja tarvitsee ikääntyessään paljon yhteiskunnan tukea. Yleisen asenteen tulisi kannustaa ja yhteiskunnan antaa varoja riittävän pitkäkestoisiin terapiahoitoihin. Kuntoutetut ihmiset tekisivät työtä ja maksaisivat terapiakulunsa takaisin veroina. He olisivat työvoimaa maallemme, saisivat lapsia ja eläisivät arvokkaan elämän vetelehtimisen sijaan.
Masentunut ihminen on sairas ja kärsivä, hänen rinnallaan on raskasta elää. Mielenterveysongelmat periytyvät, tarttuvat ja leviävät perheessä. Ne johtavat aineelliseen ja henkiseen köyhyyteen ja altistavat muihinkin sairauksiin. Masennukseen hukkuu paljon tuottamatonta työtä, elämätöntä elämää ja toteutumattomia unelmia. Toisen ihmisen sisäistä kipua ja sielun tuskaa on vaikea arvioida ja hoitaa. Olisi kohtuullista hyväksyä depressio sairaudeksi, jota potilas ei ole itse aiheuttanut, ja osoittaa masentuneille pilkan sijasta aitoa myötätuntoa. Häpeä tästä sairaudesta poistuu vain kansalaisten ja lainsäätäjän asenteiden muuttuessa.