 |
Myynti:Pirkko Mattila (pa.mattila@pp.inet.fi) Hinta: 30 € |
Kirjamessut 16.-20.8.2012 Oulussa
 |
 |
| Pirkko Mattila, kirjailija itse | Eero Mattila, messupäällikkö, "pikku Eero" |
 |
|
|
| Maria Sofian puvussa. | Kaarina Kaukoranta, avustaja. | Siskokset. |
 |
 |
| Helena Petäistö esittelee kirjojaan. | Auksuunia myytiin metrin kioskissa. |
 |
 |
| Opettaja Pirkko-Böhm-Sallamo. | Kirjaesittely 17.8. |
AUKSUUNIn esittelykeskustelu Oulun kirjamessuilla 17.8. ja
20.8.2012 haastattelijana luovan kirjoittamisen opettaja Pirkko
Böhm-Sallamo:
Pirkko Mattila, kirjoittamasi romaani AUKSUUNI on henkilökohtainen,
puolisosi sukuun liittyvä teos.
1. Mistä sait kimmokkeen kirjan
tekemiseen? Miksi on tärkeää muistaa?
Kimmoke tuli vuosia sitten kirjoittamastani kolmen näkökulman
novellista Auksuuni, jota aloin laajentaa romaaniksi. Arvi oli
kiinnostava persoona, johon halusin tutustua.
Muistaminen on tärkeää, koska muistoissa säilyvät tarinat. Tulee
ymmärrystä arvostaa menneitä sukupolvia, kykyä antaa anteeksi heille
ja itselleen, kun näkee sukupolvien ketjun onnistumiset,
vastoinkäymiset, virheet ja erheet. Romaania kirjoittaessaan miettii
syitä ja seurauksia. Jälkiviisaus on helppoa ja joskus hauskaakin.
2. Miten rajasit aineistoa,
kun tekemäsi taustatyö ja haastattelut antoivat varmasti paljon
raakamateriaalia? Miten taustatiedot auttoivat Sinua
kirjoittamisessa?
Kriitikkoni kysyi käsikirjoituksen luettuaan: ”Tuleeko tästä
tietokirja vai romaani?” Vastaus oli poistaa paljon historiatietoa ja
lyhennellä eri ihmisten kertomia juttuja.
Kirjallisuutta lukemalla ja arkistoja penkomalla löytyi perustietoja,
joihin eläytymällä syntyi tarina. Asiatiedot on dramatisoitu
mielikuvituksellisilla kohtauksilla, esim. Isak Mattilan narikkapuodin
vuokraaminen s. 53 on kaupunginarkiston pöytäkirjoista löydettyä
tietoa. Jakob Pelkolin lähetti eri satamista postikortteja äidilleen.
Oulun Merikoulun arkistosta on löytynyt tiedot niistä satamista,
joissa Pelkolin oli käynyt. Lisäksi luin kirjoja purjelaivoista,
Toivo-laivasta, jähdeistä, merimiehistä, jne. Suomen ja Oulun
kaupungin historiankirjoista on pitänyt tarkistaa yhteiskunnalliset
tapahtumat, sisällis-sodan kuvaus, Oulun pommitus ja muut sotaan
liittyvät asiat. Sota-arkistosta löytyy jokaisen miehen kantakortti,
jossa on tiedot ko. miehestä.
3. Millä tavalla romaanin juoni alkoi rakentua?
Miten kirjasi rakenne hahmottui luku luvulta? Millaisia vaiheita
kirjoitusprosessin aikana kävit läpi?
Ei lainkaan luku luvulta. Aluksi minulla oli muutamia novelleja,
kertomuksia hauskoista sattumuksista ja papinkirjoja, joissa oli suvun
henkilötietoja. Sitten löytyi postikortteja 1900-luvun alusta ja
valokuvia. Mieheni Eero muisti Isakin arkun ja kultakellon. Esineitten
myötä sain tarinoita, joita täydensin mielikuvituksella. Vaiheita oli
toivosta epätoivoon, kun rakentelin järkevää kokonaisuutta.
4. Mikä oli vaikeinta eläytymisessä, kun
kuvaat romaanissasi todellisia miehiä ja naisia, jotka ovat olleet
olemassa?
Piti muistaa aina oikea aika ja ympäristö, jossa kuvaamani ihminen
eli. Se johti tarkkaan ympäristön kuvaamiseen, siten pääsin itse
tunnelmaan ja saatoin kuvitella henkilön ajatukset ja tunteet. Olin
itse yllättynyt siitä, ettei miesten päähän meneminen tuntunut
lainkaan vaikealta, vaikka olin aina kirjoittanut vain naisena ja
etupäässä naisista. Emmanuel tuntui niin inhimilliseltä, että olisin
toivonut hänen pääsevän kotiin. Papinkirjan mukaan hän kuoli Lontoossa
v. 1881.
5. Dramatisoitko, kärjistitkö, tiivistitkö
tapahtumia luodaksesi romaaniin jännitteitä?
Totta kai! Sehän on romaanin kirjoittamista ja siinä
mielenkiintoisinta. Kuvaan suuret, traagiset tapahtumat, kuten sodat
muutamilla sivuilla, mutta jotkut tapahtumat erittäin
yksityiskohtaisesti.
6. Kiinnyitkö johonkin kirjasi
henkilöön? Miksi?
Arviin oli pakko rakastua, koska hän oli niin rakastava, kiltti,
ahkera ja aikansa sivistynyt, kirjallisuutta harrastava ihminen. Ja
tarinan kaunis mies!
Kuka henkilöistä oli vaikein kuvattava?
Ehkä Anna, jonka tunsin hänen viimeiset 15 vuottaan ja halusin antaa
hänestä rehellisen ja silti kunnioittavan kuvan. Hän oli tarinan
rohkea.
Kenestä olisit halunnut kertoa enemmän?
Isakista, jonka Amerikan reissu ei mahtunut tähän kirjaan.
7. Olet kirjoittanut aikaisemmin
todellisuuspohjaisen romaanin Perämeren Sofia. Millä tavalla se oli
erilainen tehdä kuin Auksuuni?
Se kertoi omasta suvustani, jonka henkilöt tunsin, elin heidän
kanssaan 16-vuotiaaksi asti. Rankkojen asioitten kaiveleminen itketti
ja raastoi sydäntä. Pitäydyin siinä niin paljon faktassa, että se oli
raskas kirjoittaa. Iloa ja keveyttä saadakseni keksin siihen muutaman
mukavan ihmisen.
Auksuunissa kerroin kauan sitten eläneistä ihmisistä, sain käyttää
enemmän mielikuvitusta, joten heidän kohtalonsa oli helpompi kertoa.
Arvin elämän loppu oli vaikea kuvata, se tuli lähelle myös mieheni
Eeron lapsuuden muistoina. Puhuimme niistä paljon keskenämme, kun
kirjoitin.
8. Kirjasi sijoittuu Ouluun ja olet
saanut paljon kiitosta paikalliskuvauksen tarkkuudesta ja murteen
aitoudesta. Miten itse koit vanhan Oulun maiseman löytymisen ja
puheenparren tavoittamisen kirjoittaessasi?
Kävin Oulussa v. 1956 ja olen asunut Oulussa vuodesta 1957 alkaen,
jolloin Oulu oli vielä puutalokaupunki. Torin seutu, rukoushuone,
Aleksanterinkatu, Torikatu ja Kirkkokatu tulivat tutuiksi
koulutielläni Heinäpäästä tyttölyseoon. Kuvateokset ja historiankirjat
auttoivat muistamaan ja eläytymään. Kirjoja oli monta kuukautta
levällään työhuoneessani.
Oulun murteen olen omaksunut omassa puheessani ja kuunnellut vanhoja
ihmisiä ja lapsia, jotka sen parhaiten osaavat. Kirjoittamisessa piti
tehdä monta kompromissia, koska murre puhtaimmillaan on vaikea ja
rumannäköistä kirjoittaa. Luin ääneen repliikkejä ja oikaisin sanoja
yleiskielelle.
9. Olet pukeutunut kauniiseen asuun. Miten
tämä pukusi liittyy Auksuuniin?
Minä leikin Maria-Sofiaa. Kuvittelen, että Isak Mattila, joka oli
päättänyt saada vaimon Oulussa, olisi tuonut Amerikasta tämän
pukukankaan tulevan morsiamensa hääpukua varten. Heidät vihittiin
syksyllä 1899. Tällaisia biedermeier-tyylisiä pukuja käytettiin vielä
silloin. Tämä puku ja hattu on ostettu teatterin puvustosta.
10. Kirjasi nimi on AUKSUUNI. Miksi valitsit tällaisen
nimen?
Millaista palautetta olet saanut kirjasi nimestä? Oliko muita nimiä
ehdolla kirjallesi?
Nimi oli alusta alkaen Auksuuni, koska mieheni kertoi sen muiston ja
käytti tätä murresanaa. Loppuvaiheessa kyselin kirjoittajaystäviltäni
pitäisikö nimi muuttaa, mutta kaikki vakuuttivat Auksuunin olevan hyvä
nimi. Olen saanut siitä hämmästyneitä kysymyksiä ja hyvää palautetta.
11. Mitä vapauksia romaanin kirjoittamisessa
on verrattuna elämäkerran kirjoittamiseen?
Elämänkerrassa ei kuvitella päähenkilön elämää, pysytään realistisessa
totuudessa. Romaaniin voi lisätä henkilöitä tai jättää joku pois, jos
ei halua kertoa kaikista. Ja tapahtumien dramatisointi on hauskinta
kirjoittamisessa. Romaanin ei tarvitse olla totta, mutta sen täytyy
tuntua todelta, olla mahdollista oikeassa elämässä.
12. Mitkä olivat AUKSUUNIN
kirjoittamisessa työläimmät vaiheet?
Rakenteen löytyminen, kokeilin kolmea eri vaihtoehtoa. Lopussa
työlästä oli tekstin stilisointi ja lyöntivirheitten metsästys. Murre
otti Wordin kielenkorjaajan pois toiminnasta, kaikki virheet oli itse
huomattava.
13. Pidin kirjassasi erityisesti siitä,
miten rohkeasti kuvasit kirjan henkilöiden rankkoja vaiheita ja
kipeitä asioita. Miten niistä tohtii kirjoittaa
totuudenmukaisesti?
Eeroa lukuun ottamatta kaikki henkilöt ovat ajat sitten kuolleita,
eivät tule urputtamaan. Romaani syntyy vain ihmisistä, joilla on ollut
vaikeuksia, jotka ovat tehneet virheitä ja ovat inhimillisiä,
todellisia. Menestyneistä ja onnistuneista ihmisistä kirjoitetaan
niitä elämänkertoja. Halusin romaanissani pohtia nimenomaan ihmisen
tekemiä virheitä, joita hän häpeää ja miten hän hävetessään toimii.
Emmanuel häpesi sairastumistaan ”ranskan tautiin” eikä tullut kotiin,
jätti vaimonsa, jota rakasti.
Maria-Sofia häpesi neitsyyttään, että ei ollut saanut aviomiestä vielä
35-vuotiaanakaan. Hän rukoili miestä Jumalalta ja otti Isakin heti,
kun tämä kosi. Hänestä tuli onnellinen, touhukas vaimo ja äiti, joka
hoiti liikeasioita miehensä rinnalla.
Arvi häpesi vaimonsa virhettä, joka rikkoi opettajaperheen erheettömän
elämän kuvan toisten silmissä. Arvi lähti karkuun häpeäänsä
muuttamalla Paavolaan, vaikka joutui yksinhuoltajaksi.
Anna kantoi rohkeasti häpeänsä ja virheensä seuraukset ja ryhtyi
ansaitsemaan elantoaan, vaikka samalla joutui eroon pojastaan. Lopulta
Annan kyky ansaita elanto muuttui heidän onnekseen. Eikä Anna koskaan
hylännyt Arvia eikä Arvi Annaa.
14. Millainen on ollut kirjoittajantiesi?
Mikä sai Sinut ryhtymään kirjoittajaksi? Mitä erilaiset koulutukset
ovat merkinneet Sinulle kirjoittajana? Entä kirjoituskilpailut?
Jäin osa-aikaeläkkeelle ja halusin harrastaa jotakin järkevää. Menin
Oulu-opistoon kokeilemaan kiinnostunko kaunokirjallisesta
kirjoittamisesta. Kiinnostuin ja siitä se alkoi syksyllä 1999.
Kirjoittamisessa on tärkeää kaiken aikaa kouluttautuminen.
Kirjoituskilpailut motivoivat kirjoittamaan ja viimeistelemään
tekstinsä. Tosin niissä pärjääminen on sattumanvaraista, ei kannata
murehtia vaikka ei pääsisikään palkintosijoille. Minä olen usein ollut
toinen tai kolmas, en varmaan koskaan voittaja. Auksuuni oli
Päätalo-instituutin Möllärimestari-kisassa toinen, Perämeren Sofia
kolmas.
15. Mitä kirjoittaminen merkitsee Sinulle?
Otatko sen työnä, harrastuksena vai onko se jotakin muuta?
Se on harrastus, koska olen eläkkeellä. Sitten kun ryhdyn
viimeistelemään kirjoittamaani tekstiä romaaniksi, se muuttuu työksi.
Kirjoittaminen on ajattelemista, asioitten pohtimista ja vastausten
etsimistä, tiedon hakua. Siitä pidän, olen utelias.
16. Voisitko lukea jonkin kohdan AUKSUUNI-romaanistasi
ja kertoa sitten, miksi juuri tuon kohdan valitsit?
Luen s. 94 urheilukilpailusta, koska olemme vasta seuranneet Lontoon
olympialaisia. Pyrinnön kilpailut pidettiin 2.8.1924. tässä Arvin ja
Annan tunnelmia tapahtumasta.
17. Miksi omakustanne? Miten se mielestäsi
eroaa kustannusyhtiön listoilla ilmestyneestä kirjasta?
En ole edes tarjonnut Auksuunia kustantajille. Kustantajat olisivat
lähettäneet vastauksensa kuukausien kuluttua, ja luultavasti
kielteisen. Halusin julkaista kirjan mieheni 70-vuotis-syntymäpäivän
kunniaksi juuri tänä vuonna.
Ei hyvin tehty romaani eroa mitenkään isojenkaan kustantajien
teoksista. Kustantaminen on liiketoimi, jos kustantaja ei näe varmoja
markkinoita kirjailijan teksteille, se ei ryhdy kumppaniksesi.
Dekkarit myyvät tällä hetkellä parhaiten.
Kirjan voi tehdä itsekin, kun käyttää apunaan ammattilaisia, hyvää
kriitikkoa käsikirjoitusvaiheessa, taittajaa, kannen tekijää ja hyvää
kirjapainoa. Kirjojen myymiseksi pitää tehdä paljon työtä koko perheen
voimalla. Iso kustantaja tekisi sen puolestasi, pieni ei.
18. Mitä haluat antaa neuvoksi
suvun tarinaa kirjoittaville?
Kirjoittajan on oltava rehellinen ja vilpitön, että tavoittaa
henkilöittensä sisimmän olemuksen. Lähdekirjallisuutta kannattaa lukea
paljon, historiallisista faktoista on apua tarinan luomisessa.
Virkatodistuksista kannattaa aloittaa, sitten perunkirjat ja kaikki
mahdolliset kirjalliset jäämistöt, koulutodistukset, kirjeet ja
postikortit kertovat ihmeen paljon ajasta ja ihmisistä. Arkistoissa on
kiva käydä.
19. Millaista palautetta olet saanut lukijoilta?
Mihin he ovat erityisesti kiinnittäneet huomiota?
Kaikki ovat ihmetelleet historian ja paikkojen kuvauksen tarkkuutta ja
laajuutta. Joku kirjoitti. ”Tuli sellainen olo, että olisi käynyt
Oulussa.”
”Tarina imaisi mukaansa, niin ettei sitä tahtonut voida jättää kesken.
Sukupolvien elämänkaarien samankaltaisuus ja erilaisuudet tulivat
hyvin esiin ja se miten pienet asiat, yksittäiset valinnan,
vaikuttivat elämän suunnan muuttumiseen.”
”Auksuunissa olet tavoittanut tarinan kaaren harmonin ja huutokaupan
avulla. Kieli on rikasta ja kuvailevaa, että lukija näkee tapahtumat
mielessään kuvina. Millainen elokuva siitä tulisikaan!” ”Rakkaudella
Eerolle, joka halusi muistaa” on mielestäni kaunis ja liikutti minut
kyyneliin.”